Ohikulkija pelasti Sean Kingstonin hengen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka jamaikalaissyntyinen, mutta Miamissa Yhdysvalloissa varttunut poptähti Sean Kingston joutui sunnuntaina vakavaan onnettomuuteen törmättyään vesiskootterillaan siltaan.

Eilen illalla tilanne kääntyi jo parempaan päin, kun hengestään sairaalassa taistellut poptähti siirrettiin illalla kaikkein kriittisimpien potilaiden osastolta tavalliselle teho-osastolle. Kingston selvisi hengissä ohikulkijan nopean toiminnan ansiosta.

Sankari on nimeltään Jonathan Rivera, joka hyppäsi veteen heti nähtyään kuinka vesiskootteri törmäsi siltaan. Hän kertoi TMZ-julkaisulle Kingstonin oksentaneen verta, mutta tämän kyenneen kuitenkin puhumaan hengenvaarallisista vammoista huolimatta. Rivera työskentelee rannikkovartiostossa, mutta oli sunnuntaina veneilemässä vapaapäivänään.

Hänen päästyään paikalle kaksi ihmistä yritti pitää suurikokoista artistia pinnalla, mutta miehen suuri koko teki siitä lähes mahdotonta, eikä hänellä ollut enää pelastusliivejä yllään. Ammattilaisen otteilla artisti pelastettiin kuitenkin hukkumiselta ja saatiin lopulta rantaan 15 minuutin uurastuksen jälkeen. Pelastaja ei tunnistanut uhria koko operaation aikana.

21-vuotias Sean Kingston, oikealta nimeltään Sean Anderson, tunnetaan parhaiten hitistään Beautiful Girls, joka on soinut runsaasti radioaalloilla ja täyttänyt tanssilattioita ympäri maailmaa. Stara tapasi Sean Kingstonin taannoin hänen vieraillessaan Helsingissä. Katso haastattelu tästä ja tästä tai lue haastattelu tästä.

Uusimmat