Tänään tv:ssä: Kaikkien aikojen komediaklassikko

Maailmalla on tuotettu vain kourallinen sellaisia komediaelokuvia, joille on onnistuttu tekemään vielä menestyksekkäitä jatko-osia. Yksi suosituimmista on ollut Poliisiopisto-sarja, jonka toinen osa oli monien mielestä jopa parempi kuin ensimmäinen.

---
---

Tänään vuonna 1984 ensi-iltansa saanut ensimmäinen Poliisiopisto-elokuva nähdään Subilla kello 21.00 alkaen. Komediaklassikosta sai alkunsa elokuvasarja, joka teki monista sen tähdistä superjulkkiksia. Harva heistä on kuitenkaan onnistunut tekemään uraa Hollywoodissa Poliisiopisto-elokuvien ulkopuolella.

Hugh Wilsonin ohjaaman elokuvan tähtinä nähdään Steve Guttenberg, Bubba Smith, Leslie Easterbrook, G.W. Bailey, George Gaynes, Kim Catrall, Michael Winslow, David Graf, Bruce Mahler ja Georgina Spelvin.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.