Laulajatähti vararikossa – 5 miljoonan euron verovelat

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Amerikkalainen r&b-tähti R. Kelly kuuluu 1990-luvun menestyneimpiin miesartisteihin. Musiikkituottajana kannuksiaan ansainnut poppari muistetaan takavuosien pedofiliaskandaaleista.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt miehen kerrotaan olevan suurissa verovaikeuksissa. Hän on nimittäin Yhdysvaltojen valtiolle velkaa yhteensä 6,2 miljoonaa dollaria, eli yli 5 miljoonaa euroa. 45-vuotias r&b-tähti on kerännyt velkasaldoaan jo vuodesta 2005 lähtien.

TMZ-sivuston mukaan tänä vuonna loppusummaan kirjattiin vuoden 2011 maksamattomista veroista muhkea 1,3 miljoonan dollarin, eli miljoonan euron lisä. Popparin kerrotaan kuitenkin suunnittelevan jo kiireesti velkojen takaisinmaksua.

– Hän ottaa tämän erittäin vakavasti ja on jo yhteydessä verovirastoon summan maksamisesta, kertoo R.Kellyn edustaja tähden verkkosivuilla.

R.Kelly tunnetaan parhaiten I Believe I Can Fly ja Bump n’ Grind -hiteistään. Mies sai taannoin useita syytteitä alaikäisiin tyttöihin sekaantumisesta. Vuonna 2002 julkaistiin videonauha, jolla Kelly harrasti seksiä poppari Sparklen 14-vuotiaan siskon kanssa. Tähti itse kiisti olleensa koko videolla.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.