Bond-tyttö paljasti: Sean Connery tarvitsi viinaa näytellessään

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Veteraaninäyttelijä Sean Connery tunnetaan myös monista muista elokuvista, joskin salaisen agentin roolit ovat aina ensimmäisenä ihmisten mielessä. Eläkkeelle vuonna 2003 jäänyt 82-vuotias supertähti on ollut viime vuosina julkisuudessa vain harvoin.

Bond-tyttöä näytellyt Eunice Gayson on nyt kertonut paljastuksia kaikkien aikojen ensimmäisestä James Bond -tähdestä. 84-vuotias nainen nähtiin Sean Conneryn rinnalla Salainen agentti 007 ja tohtori No -elokuvassa. Ikäneidon mukaan Connery oli tuolloin niin hermostunut vakoojaroolistaan, että joutui turvautumaan kuvauksissa alkoholin tarjoamaan rentoutukseen.

– Sean oli hyvin hermostunut. Menimme käymään drinkillä ravintolassa ja hän tyhjensi oman lasinsa kertalaakista, kertoi Eunice Gayson ITV-kanavan This Morning -ohjelmassa.

Näyttelijätär kertoi Conneryn jännittäneen aluksi niin paljon kuvauksia, että lausui legendaariset ”Nimeni on Bond, James Bond” -vuorosanat väärin. Rohkaisuryypyn jälkeen sanat soljuivat miehen huulilta aivan oikein, ja hän vakuutti suorituksellaan elokuvan muut tähdet.

Pari vuotta sitten Connery suunnitteli jättävänsä poikansa perinnöttämäksi. Erittäin köyhissä oloissa itse varttunut supertähti ei halunnut, että hänen jälkikasvunsa saisi elää vain upporikkaan isän siivellä. Conneryn entinen vaimo Diane Cilento on kertonut, että näyttelijän ilmoittaneen Jason-pojalleen, ettei hän tule perimään lanttiakaan noin yli 100 miljoonan euron jättiomaisuudesta. Diane Cilento oli Conneryn kanssa naimisissa 11 vuoden ajan. Avioliitto päättyi katkeraan eroon vuonna 1973.