Hollywood-kaunotar ei kestänyt julkisuutta: ”Halusin olla tuntematon”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Takavuosina suurta suosiota nauttinut näyttelijä Alicia Silverstone on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa perustettuaan perheen. Hänet tunnetaan muun muassa elokuvista Clueless ja Batman & Robin. Alicia nähtiin äskettäin Butter-elokuvassa.

Nyt 36-vuotias Alicia Silverstone kertoi kauhistuneensa, kun hän nousi nopeasti maailmankuuluksi näyttelijätähdeksi 1990-luvulla. Naisen mukaan julkkistatus tuli hänelle yllätyksenä, koska Silverstone ei ollut varautunut siihen. Kuuluisuutta säikähtänyt kaunotar halusikin palata takaisin ”tavalliseksi tallaajaksi” vältelläkseen uteliaita katseita.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Oli vaikeaa olla kuuluisa, koska olin nuori. Halusin olla tuntematon, Alicia Silverstone kertoi The Sun -lehdelle.

Naisen mukaan julkisuudella on kuitenkin hyvätkin puolensa. Alicia Silverstonen mukaan rahakkaan työnsä ansiosta hän pystyi ostamaan itselleen oman auton 18-vuotiaana. Vuotta myöhemmin hän puolestaan hankki jo oman asunnon.

Alicia Silverstone meni vuonna 2005 naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä Christopher Jareckin kanssa. He tapasivat toisensa vuonna 1997 elokuvateatterin edustalla. Pariskunnalla on Bear Blu -niminen poikalapsi, joka syntyi viime vuoden toukokuussa. Silverstone aiheutti taannoin kohua, kun verkossa julkaistiin video, jossa näyttelijätär oksentaa lapsensa suuhun.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.