Lindsay Lohanin teinikomediasta suunnitteilla musikaaliversio

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Komedienne Tina Fey tunnetaan parhaiten 30 Rock -televisiosarjasta, jota kyseinen neito tähdittää, käsikirjoittaa ja tuottaa. Tina on esiintynyt myös elokuvissa, kuten Baby Mama ja Date Night. 42-vuotias koomikko suunnittelee nyt uutta aluevaltausta.

Tina Fey aikoo nimittäin tuoda Lindsay Lohanin tähdittämän, vuonna 2004 julkaistun Mean Girls -teinikomedian esiintymislavoille musikaalin muodossa. Mean Girls oli aikoinaan menestys niin yleisön kuin kriitikoidenkin keskuudessa.

Tine Fey työstää musikaalia aviomiehensä Jeff Richmondin kanssa. E! News -verkkosivuston mukaan projekti tarvitsee vielä alkuperäisen elokuvan tuotantoyhtiön, Paramount Picturesin, luvan. Lindsay Lohania tuskin tullaan näkemään musikaaliversion pääroolissa.

Tina Fey on käsikirjoittanut uransa aikana muun muassa supersuosittua Saturday Night Live -ohjelmaa. Hän sai urastaan tähden Hollywoodin Walk of Fame -kadulle vuonna 2011. Fey on naimisissa Jeff Richmondin kanssa, ja pariskunnalla on kaksi tytärtä, Alice ja Penelope.