Hyvästit kiltin tytön imagolle! Emma Watson seksikkäässä kansikuvassa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Brittinäyttelijä Emma Watson nousi ihmisten tietoisuuteen suosittujen Harry Potter -elokuvien myötä. Taannoin hänen uutisoitiin näyttelevän naispääosaa eroottiseen bestselleriin perustuvassa Fifty Shades of Grey -elokuvassa, mutta tähti itse kiisti väitteet Twitterissä.

22-vuotias näyttelijätär on kuitenkin viime aikoina tehnyt runsaasti pesäeroa entiseen kiltin tytön imagoonsa. Taannoin Emma Watson poseerasi yläosattomissa luonnonsuojelujärjestön hyväksi. Nyt hänet nähdään puolestaan tulevan The Bling Ring -elokuvan roolihahmona GQ-lehden kannessa, ja seksikkäässä kuvassa hänen päällään on varsin rohkea toppi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

emmawatson02042013

Emma Watson nähdään tänä vuonna kahdessa elokuvassa, The Bling Ring ja This Is The End. Ensi vuonna näyttelijätär puolestaan esiintyy Noah-nimisessä elokuvassa. Pariisissa viisivuotiaaksi asti asunut kaunotar muutti aikoinaan Englantiin opiskelun perässä. Watson on kertonut haaveilleensa näyttelijäurasta jo kuusivuotiaasta asti. Hän saikin jo yhdeksänvuotiaana roolin Harry Potter -elokuvien ensimmäisestä osasta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.