Lindsay Lohan julkaisi herutuskuvia – kuin teinityttö peilin edessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijätär Lindsay Lohan tunnettiin vielä joskus nousevana nuorena tähtenä, jolla oli rooleja Mean Girlsin kaltaisissa menestyskomedioissa. Sitten kuvioon tulivat mukaan huumeet ja alkoholi, ja loppu onkin ollut alamäkeä. Tähti vietti taannoin aikaa vieroitushoidossa.

Nyt Lindsay Lohan on jakanut itsestään uusia heruttelukuvia sosiaalisessa mediassa. Tuoreissa instagram-kuvissaan tähti poseeraa alusvaatteisillaan peilin edessä. Toisessa otoksessa tähti on jokseenkin homssuisen näköinen, sillä omien sanojensa mukaan hän on kuvan ottohetkellä putsannut Halloween-meikkejä pois iholtaan.

Kuva: Instagram
Kuva: Instagram
Kuva: Instagram
Kuva: Instagram

Lindsay Lohan on väittänyt palanneensa vieroitushoidon jälkeen takaisin kaidalle tielle, mutta silminnäkijät ovat kertoneet hänen ratkenneen jälleen miedon tielle. Lohanin känniraportteja on vuotanut lehtiin ja hänen tiedetään bilettäneen äskettäin newyorkilaisessa yökerhossa Miley Cyrusin kanssa. Tuolloin tosin vain Mileyn nähtiin juovan alkoholia paikan päällä.