Miesten seksilelu naamioitiin oluttölkiksi – ei tarvitse enää piilotella

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin, että erotiikkavälineitä myyvä yritys selvitti myydyimmät tuotteensa miehille, ja listan kärkipäässä komeili kaikenlaiset penisrenkaat. Penisrenkaat auttavat sekä seisokin pysymisessä että lisänautinnon tuottamisessa.

LoveHoney
LoveHoney

Miehet eivät monien yllätykseksi osta yhtä paljon varsinaista aktia muistuttavaa välineistöä. Silti markkinoilla on tekovaginoita monissa eri paketeissa, joista tunnetuin malli lienee taskulampun sisälle naamioitu itsetyydytysväline. Nyt markkinoille on tullut oluttölkkiä muistuttavat seksivälineet.

Lovehoneyn valikoimassa on neljä tölkkiä, joiden tyydytysaukot vaihtelevat mallin mukaan. Lady Lager on naisen sukupuolielintä muistuttava lelu, kun taas O’Doyle’s Stout on anuksen kaltainen. Suuta muistuttava rako löytyy puolestaan Sukit Draft -nimisestä oluttölkkivälineestä. Villein lienee vampyyrin suuta muistuttava Vampire Succu Dry. Aikuisten erotiikkavälineistö on olennainen osa monen pariskunnan makuuhuonetta ja lelujen repertuaari on kasvanut parin viime vuosikymmenen aikana roimasti.