Läpimurto! Homopareista pian biologisia vanhempia lapsilleen

Terveys
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Samaa sukupuolta olevat kumppanit voivat pian olla yhteiselle lapselle biologiset vanhemmat yhdessä. Cambridge University -yliopistossa on tehty tieteellinen läpimurto, jonka ansiosta Metro-lehden mukaan kaksi saman sukupuolen edustajaa voivat saada yhdessä biologisen lapsen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Tutkimuksessa käytettiin kahden aikuisen ihmisen ihosta saatavia kantasoluja. Tutkijat halusivat selvittää, pystyykö kantasolujen avulla valmistamaan spermaa ja munasoluja. Projektia johtanut Azim Surani kommentoi, että tutkimuksessa on edetty yli kriittisimmän ja tärkeimmän vaiheen, jonka avulla huomattin, että kantasoluista pystytään valmistamaan astiassa spermaa ja munasoluja.

Surani kertoi myös huomanneensa, että vanhuuden mukana kasvavat riskit eivät päde raskauksissa, joissa munasolu ja sperma on tehty heidän menetelmänsä avulla. Jos Suranin johtama tutkimus saavuttaa heidän tavoittelemansa lopputuloksen, samaa sukupuolta olevat kumppanit voisivat saada yhteisiä biologisia lapsia jo mahdollisesti kahden vuoden sisällä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Terveys -osioistamme.