Mollywho on julkaissut Imguriin kuvan viestistä, jonka hänen miehensä oli kirjoittanut naiselle peiliin. Nainen kertoo olleensa todella masentunut ja alakuloista seuraa miehelleen viimeaikoina. Aviomies on yrittänyt toistamiseen piristää naista, mutta mikään ei ole toiminut.
Nainen epäilee, että hänellä on oikeasti mielenterveydellisiä ongelmia ja masentuneisuus on ollut viedä naisen mukanaan. Hän on mennyt hiljattain naimisiin miehensä kanssa ja on pahoillaan siitä, että uusi aviomies on joutunut kestämään naisen lukuisia huonoja päiviä. Eräänä päivänä mies kuitenkin onnistui ilahduttamaan vaimoaan pienen eleen ansiosta.
Kun nainen oli tullut eräänä päivänä kotiin, hän oli huomannut, että mies oli kirjoittanut hänelle peiliin viestin. Mies oli kirjoittanut naiselle muistutuksena peiliin 15 syytä, minkä vuoksi mies rakastaa vaimoaan. Vaimo oli purskahtanut itkuun ja kertoi, että viesti tuli kyseisenä päivänä todella tarpeeseen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten rakkaus tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.