Lontoo vai New York? Suuri kaupunkivertailu helpottaa valintaa

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen itärannikolla sijaitsevaa New Yorkia voi pitää Amerikan eurooppalaisimpana kaupunkina. Se muistuttaa monin paikoin suuresti Iso-Britanniassa sijaitsevaa Lontoota. Big Benin kotikaupungissa on kuitenkin aitoa englantilaista tunnelmaa, kun taas New Yorkissa pääsee tähtilippumaan makuun.

USA Today on nyt laatinut ansioikkaan listan, jonka avulla voi vertailla kahden suurkaupungin ominaisuuksia. Turistien rahoista kilpailevat kaupungit houkuttelevat matkailijoita nähtävyyksien lisäksi muun muassa julkisella liikenteellä, ruokakulttuurilla, ilmapiirillä ja yöelämällään.

Liikenne: New Yorkissa voi matkustaa yhdellä metrolipulla kaikkialle, kun taas Lontoossa täytyy laskea vyöhykkeiden määrät erikseen. New Yorkissa näytetään lippua vain metroon mennessä, mutta Lontoossa lippua pitää näyttää myös maanalaisesta poistuessa.

Lontoon ”Tubessa” on kangaspäällysteiset penkit, New Yorkissa istuimet ovat muovia. Julkinen liikenne kulkee molemmissa kaupungeissa vuorokauden ympäri, tosin Lontoossa yöaikaan huomattavasti harvemmin. Lontoossa on käytössä muovinen Oyster-kortti, jota täpätään lukijaan, mutta New Yorkissa paperinen kortti pitää vetää laitteen läpi.

Ruoka: New Yorkin tavaramerkkinä voidaan pitää juustokakkua ja rinkeleitä. Lontoossa ei ole tiettyä ruokatrendiä, mutta siellä on sata Michelin-tähdillä varustettua ravintolaa. New Yorkissa niitä on alle 70.

Kulttuuri: Lontoo omaa pitkän historian ja on ollut olemassa jo 50 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. New York City on perustettu vasta vuonna 1624. Lontoossa on myös kaksi kertaa enemmän museoita kuin New Yorkissa. Kaiken lisäksi suurin osa Lontoon museoista on ilmaisia. Molemmissa kaupungeissa on upea teatteri- ja musikaalitarjonta, johon kannattaa tutustua.

Ystävällisyys: Kummassakaan kaupungissa ei heru sympatiaa teitä tukkiville turisteille. Nämä kaupungit ovat kiireisiä. Lontoolaiset ja newyorkilaiset näpäyttävät mielellään turisteja esimerkiksi siitä, jos he seisovat väärässä paikassa reppu selässä.

Sen sijaan apua saa usein kysymällä – hektisestä ilmapiiristä huolimatta. Lontoon pubeissa on äärimmäisen helppoa tutustua paikallisiin, mutta amerikkalaiset osaavat small talkin joka paikassa.

Kaupunkisuunnittelu: New Yorkin Manhattanin kadut kulkevat ruutukaavassa ja ne on nimetty numerojärjestyksessä. Toisin sanoen kaupungissa eksyminen on liki mahdotonta. Sen sijaan Lontoossa suunnistaminen vaatii hieman harjaantuneempaa silmää.

Hintataso: Molemmat kaupungit ovat kalliita ja niissä on hintavat hotellit ja ravintolat. Asuminen on kuitenkin aavistuksen verran edullisempaa Lontoossa, mutta ero on mitättömän pieni. Edullisempaa majoitusta saa suurkaupunkialueen ulkopuolelta.

Yöelämä: New Yorkin yökerhot sulkeutuvat aamuneljältä ja voivat avata ovensa uudelleen seitsemältä aamulla. Suurin osa Lontoon pubeista sulkee ovensa jo kello 23:00, mutta osa anniskeluravintoloista omistaa linsenssin ympärivuorokautiseen aukioloaikaan. Lontoossa on kuitenkin sallittua julkinen alkoholin nauttiminen kaduilla.

Ulkoilu ja luonto: New Yorkin Manhattanilla on järisyttävän suuri Central Park -puisto. Keskuspuistossa voi tehdä virkistäviä pyöräretkiä. Sen sijaan Lontoossa on puistoja kaikkialla, peräti 62 prosenttia kaupungin pinta-alasta.

Lentokenttä: Lontoossa on viisi lentokenttää, New Yorkissa kaksi. Suomesta lentää Lontooseen kolmessa tunnissa, mutta New Yorkiin joutuu matkaamaan yhdeksän tuntia. Lontooseen saa menopaluulentolippuja Helsingistä edullisimmillaan satasella, kun New Yorkiin joutuu maksamaan halvimmillaan noin 300 euroa.