Mies opetti lemmikkihämähäkin heittämään yläfemman

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuka tahansa osaa opettaa koiralle temppuja, ja kärsivällisimmät voivat saada kissansa ojentamaan heille tassuaan. Vaativampaa on sen sijaan temppujen opettaminen pienelle ötökälle.

Youtubessa julkaistulla videolla hämähäkin omistaja on opettanut lemmikkinsä tekemään yläfemma-nimellä tunnetun käsieleen. Kyseessä on melkoinen saavutus siihen nähden, että hämähäkki on hädin tuskin tietokoneen näppäimen kokoinen.

Ötökän koosta johtuen omistaja tekee yläfemman hellävaraisesti sormellaan. Hämähäkki nostaa eturaajaansa ja lyö sen kohti edessään olevaa sormea. Valitettavasti videolta ei selviä, kuinka hämähäkin omistaja onnistui opettamaan tempun erikoiselle lemmikilleen.