Ahvenanmaalaisen PAF-peliyhtiön sivustolla juuri ennen juhannusta 2,7 miljoonan euron voiton kuitannut suomalaisnainen sai odottamattoman lisäyllätyksen. Voittajalle ilmoitettiin, että hän oli samalla kertaa voittanut myös NetEntin Mega Million -kampanjassa jaossa olleet 350.000 euroa.
Suomalaisnainen oli satsannut kaksi euroa Hall of Gods -peliin, kun hän voitti 2,7 euron jättipotin. Perjantaina 29. kesäkuuta pelaaja sai tietää, että hän oli lisäksi voittanut samaan aikaan sattumalta käynnissä olleessa NetEntin Mega Million -kampanjassa jaossa olleet 350.000 euroa.
– Asiakkaamme ilmaisi ilonsa uutisesta, minkä jälkeen toivotimme toisillemme oikein hyvää kesän jatkoa, PAF-yhtiön aluejohtaja Ralf Lundberg.
Suomalaispelaajan saama jättipotti oli jo yhdestoista PAF-sivuilta saatu yli miljoonan euron voitto. Lundbergin mukaan on tärkeää, että suurvoittajat saavat tukea ja neuvontaa voittojensa yhteydessä.
– Neuvomme suurvoittajia pysyttelemään nimettöminä ja pitämään tauon pelaamisesta, Lundberg kertoo.
PAF-yhtiön omistaa Ahvenanmaan maakuntahallinto, joka jakaa vuosittain noin 20 miljoonaa euroa pelituottoja yhteiseen hyvään. Pelivalikoimamme sisältyvät peliautomaatit, arpapelit, kasinopelit, bingo, pokeri ja vedonlyönti.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten PAF, raha euro tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.