Poliisi iskee viikonloppuna – tehovalvontaa erityisesti yhteen rötökseen

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Kaikki Suomen poliisilaitokset ovat tulevana viikonloppuna perjantaista alkaen suorittamassa rattijuopumusvalvontaa käytettävissä olevilla resusseilla. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan ajoneuvojen kuljettajille tullaan tekemään kymmeniä tuhansia puhalluskokeita.

– Alkoholia juoneena tai muuten päihtyneenä ei siis kannata lähteä ajamaan tänäkään viikonloppuna. Tärkeimpänä syynä on tietysti se, että riski loukkaantua ja kuolla liikenteessä kasvaa huomattavasti päihteiden takia. Nyt viikonloppuna kiinnijäämisen riski on siis tavallistakin korkeampi, Ihalainen sanoo.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Suomessa kuoli ennakkotietojen mukaan viime vuonna 30 henkilöä rattijuopumusonnettomuuksissa. Loukkaantuneita oli 495. Yli kolmannes kuolleista ja loukkaantuneista oli 15–24-vuotiaita. Viime vuonna jäi kiinni noin 19 000 rattijuoppoa.

– Rattijuopumustapauksien henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille. Tämän takia poliisi on mukana ennalta estämässä rattijuopumuksia jo ennen kesäkuukausien alkamista, Ihalainen sanoo.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.