Little Mix -tähti puolustaa paljastavia asuja: ”Olemme aikuisia ja harrastamme seksiä”

Little Mix -yhtyeessä laulavat Jade Thirlwall, Perrie Edwards, Leigh-Anne Pinnock ja Jesy Nelson. Yhtye on koottu X-Factor -laulukilpailussa yhdeksän vuotta sitten, minkä jälkeen naisten tyyli onkin muuttunut sekä asujen että kappaleiden lyriikoiden suhteen rohkeammaksi.

------

Yhtyeen laulaja Jade Thirlwall kertoi haastattelussaan tulenkatkuisesta puhelusta, jonka hän oli saanut äidiltään uuden Sweet Melody -musiikkivideon julkaisun jälkeen. ”Sinun takapuolesi roikkui asusi ulkopuolella”, äiti oli kritisoinut 27-vuotiaalle tyttärelleen rohkeita esiintymisasuja.

Asun kritisoimisen jälkeen äiti oli myös udellut mistä takapuoli on peräisin vihjaillen, että tytär olisi lihonut. Jade Thirlwall kertoi Daily Mail -sivuston mukaan pyöristyneen takapuolen olleen piirakoiden syömisen lopputulosta. Hän haluaa myös muistuttaa sekä omaa äitiään että muita siitä, että he ovat jo aikuisia naisia ja harrastavat seksiä.