Google siirsi vahingossa 250 000 dollaria miehen tilille – eikä vastannut viesteihin

Digi Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

250 000 euron suuruisen summan ilmestyminen tilille hätkäyttäisi kenet tahansa. Juuri näin kävi eräälle yhdysvaltalaiselle tietoturva-alan työntekijälle, jonka tilillä odotti eräänä päivänä yllättäen suuri teknologiajätti Googlelta peräisin ollut summa.

Google oli siirtänyt Yuga Labs -yhtiössä työskentelevän Sam Curryn tilille 249 999 dollaria ilman selitystä. Curryn mukaan hän etsii toisinaan tietoturva-aukkoja Googlen kaltaisille yhtiöille, mutta mieleen ei juolahtanut yhtäkään työkeikkaa johon rahat olisivat voineet liittyä. Mies yritti selvittää asiaa Googlelta saamatta kuitenkaan vastausta kolmeen viikkoon.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Curry jakoi lopulta Twitterissä kuvan tilisiirrosta. Mies totesi pitävänsä rahat mielellään, mikäli Google ei halua niitä takaisin. Lopulta Google noteerasi asian ja ilmoitti kyseessä olleen virhe.

– Tiimimme teki hiljattain tilisiirron väärälle taholle inhimillisen erehdyksen seurauksena. Kiitämme siiä, että kyseinen taho tiedotti asiasta meille pikaisesti, ja korjaamme parhaillaan asiaa, Googlen edustaja kertoi tiedotteessaan NPR-lehdelle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Digi, Viihdeuutiset -osioistamme.

.