StaraTV: Kikka!-elokuva esittelyssä – haastattelussa Sara Melleri ja Anna Paavilainen

StaraTV: Kikka!-elokuva kertoo huippusuositusta poptähdestä ja hänen elämästään. Tapasimme elokuvan päätähti Sara Mellerin ja ohjaaja Anna Paavilaisen juuri ennen elokuvan ensi-iltaa Tampereella. Päätähti ja ohjaaja kertovat haastattelussa muun muassa miten edesmenneen Kikan elämään päästiin pureutumaan elokuvan suunnittelun ja käsikirjoittamisen vaiheessa.

---
---

Poptähti Kikka, oikealta nimeltään Kirsi Sirén, nousi urallaan supersuosituksi laulajattareksi, joka jakoi kuitenkin mielipiteitä. Pitkä ura oli lopulta alkoholiongelman värittämä. Kikka menehtyi kotonaan Tampereella 41-vuotiaana 3. joulukuuta 2005 sydänkohtaukseen.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , , tai laajemmin aihealueesta Elokuvat StaraTV Viihde Viihdeuutiset.