Ruotsalaisen DJ Aviciin, oikealta nimeltään Tim Berling, ura alkoi 16-vuotiaana hänen alettua tekemään remix-kappaleita ja jakamaan niitä internetissä. Suuresta kansainvälisestä suosiosta nauttinut mutta samalla terveys- ja mielenterveysongelmista kärsinyt konemusiikin tähti kuoli itsemurhaan 28-vuotiaana huhtikuussa 2018.
Aviciin Wake Me Up -kappale julkaistiin 10 vuotta sitten. Se on nyt ansainnut Yhdysvalloissa RIAA Diamond -sertifikaatin, mikä merkitsee, että biisiä on myyty 10 miljoonaa kappaletta. RIAA on ääniteollisuuden etujärjestö Pohjois-Amerikassa. Aviciin saavutus on huikea, sillä kyseessä on Yhdysvaltojen historian korkein sijoitus sertifioitujen tanssi- tai elektronisten kappaleiden joukossa, Billboard uutisoi.
Yksikään konemusiikkihitti ei ole myynyt timanttia aiemmin. Aviciin kappaleen taakse jäi muun muassa Daft Punkin legendaarinen hitti Get Lucky.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Avicii tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.