Kassamagneetiksi vuonna 2019 noussut Joker-elokuva saa jatkoa. Tutun Batman-pahiksen tarinan uusiksi laittaneen rikoselokuvan jatko-osa on määrä saada ensi-iltansa lokakuussa 2024.
Joker: Folie à Deux -elokuvan kuvaukset saatiin valmiiksi tänä vuonna. Sekä ensimmäisen Jokerin että jatko-osan ohjannut Todd Phillips tarjosi hieman esimakua tulevasta elokuvasta Instagram-tilillään. Kuvissa vilahtaa paitsi Joaquin Phoenixin esittämä Jokeri, myös Lady Gagan näyttelemä Harley Quinn.
Joker: Folie à Deux -elokuvan juonikuvio on toistaiseksi pidetty salaisuutena. Elokuvan on kuitenkin vihjattu sisältävän jopa musikaalisia elementtejä. Phoenixin ja Gagan lisäksi jatko-osassa näyttelevät ainakin Zazie Beetz, Brendan Gleeson, Catherine Keener ja Jacob Lofland.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten elokuva, Joaquin Phoenix, Lady Gaga tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.