Laulaja Lizzo on viime vuosien ajan keskittynyt omaan hyvinvointiinsa ja pudottanut huomattavan määrän painoa. Hän iloitsi alkuvuodesta siitä, että hän oli uuden ruokavalion ja säännöllisen treenaamisen ansiosta viimein saavuttanut painon, jonka hän oli asettanut itselleen tavoitteekseen.
Lizzo on nyt päättänyt, että hän ei enää aio kertoa painonpudotuksensa tarkkaa määrää julkisesti. Naista on yritetty saada kertomaan pudottamansa painon kilomäärää, mutta Lizzon mukaan määrä on niin suuri, että ihmiset eivät pystyisi edes käsittämään sitä.
Lizzo kertoi Daily Mail -sivuston mukaan ärsyyntyneensä kuitenkin siitä, kuinka TikTokissa on alettu spekuloimaan jo jopa yli 200 kilon painonpudotusta. Lizzolle muodonmuutos on ollut pitkä matka, ja keho on keventynyt niin vähitellen, että hän ei ole itse edes huomannut niin suurta eroa vielä entiseen.