Nainen souti yksin Atlantin yli – rikkoi kolme ennätystä

Brittiläinen Zara Lachlan on noussut otsikoihin huikean suorituksensa ansiosta. Hän souti yksin Atlantin valtameren halki. 21-vuotias Lachlan tuli rikkoneeksi tekonsa seurauksena peräti kolme maailmanennätystä.

------

Lachlan aloitti matkansa Portugalin Lagosissa. Hän saavutti määränpäänsä, Ranskan Guayanassa sijaitsevan Cayennen 97 vuorokautta, 10 tuntia ja 20 minuuttia myöhemmin. Matkaa noin seitsenmetrisellä soutuveneellä kertyi yhteensä 7 027 kilometriä. Katso kuvat tästä ja tästä.

Guinnessin ennätystenkirjan mukaan Lachlan rikkoi kolme ennätystä. Hän on ensimmäinen Euroopasta Etelä-Amerikkaan soutanut nainen, nuorin yksin Atlantin halki Euroopasta Etelä-Amerikkaan soutanut henkilö ja nuorin minkä tahansa valtameren halki yksin soutanut nainen. Lachlan kertoo soutaneensa päivittäin vähintään 17 tuntia ja nukkuneensa kerralla vain alle 90 minuuttia.

– Nautin kokemuksesta kokonaisuudessaan erittäin paljon. Luulin, että olisin enemmän peloissani kuin lopulta olin, Lachlan kuvaili Guinnessille.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.