Spice Girls -yhtyeestä tunnettu Melanie Brown, eli Mel B, sanoi lauantaina 5. heinäkuuta tahdon hiusstylisti Rory McPheelle juhlallisessa seremoniassa Lontoon St. Paulin katedraalissa. Hääpäivänään Mel B:n yllä nähtiin kaksi upeaa pukua.
Mel B pukeutui People-sivuston mukaan kahteen eri asuun hääpäivänään. Viralliseen vihkiseremoniaan hän valitsi Josephine Scottin suunnitteleman mittatilauspuvun, ja vaihtoi sen myöhemmin Justin Alexanderin suunnittelemaan toiseen mekkoon.
Hääseremonia järjestettiin historiallisessa St. Paulin katedraalissa, jossa myös prinsessa Diana ja prinssi Charles vihittiin vuonna 1981. Mel B sai luvan avioitua paikassa saatuaan MBE-arvonimen vuonna 2022 työstään perheväkivallan vastaisen tietoisuuden edistämiseksi.
Ennen häitä Mel B vietti villin polttarimatkan 36 läheisensä kanssa, pukeutuen Scary Spice -tyyliin leopardikuvioisiin bikineihin. Hän jakoi Instagramissa videon, jossa hän halasi ympärille kokoontuneita ystäviään valkoinen huntu päässään. Myös ystävät olivat pukeutuneet teeman mukaisesti ja jokaisella oli leopardikuvioinen ranta-asu tai bikinit yllään.