Takavuosina jättimäisestä suosiosta nauttinut ja lukemattomia hittikappaleita tehtaillut Britney Spears nousi tähdeksi ja siitä alkoi vuosien menestystarina. Sittemmin hänen musiikkiuransa lähti laskusuuntaan, ja viime vuosina fanit ovat saaneet turhaan odottaa uusia hittejä. Poptähti on kuitenkin pysytellyt otsikoissa rohkeiden kuvien ja videoiden merkeissä.
Nyt Spears nähdään poseeraamassa videollaan läpinäkyvässä mekossa, joka paljastaa hänen alusvaatteensa. Tässä asussa kovin moni tuksin uskaltaisi suunnata esimerkiksi juhlimaan julkiselle paikalle. Britney on viime aikoina kuitenkin nähty useasti aiemminkin hieman vastaavissa asuissa.
Viime aikoina Britney Spears on ollut otsikoissa myös elämäkertansa merkeissä. Hän julkaisi vuonna 2023 paljastavan muistelmateoksen The Woman in Me, jossa hän kertoo oman näkökulmansa urastaan, perheestään ja julkisuudesta. Vaikka Spears ei ole aktiivisesti tehnyt uutta musiikkia, hänen vaikutuksensa popkulttuuriin on edelleen valtava.