Bruno Mars vitsaili väitetyistä jättiveloistaan: ”Melkein maksettu!”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huhut laulaja-lauluntekijä Bruno Marsin velkataakasta alkoivat keväällä 2024, kun News Nation raportoi hänen olevan vahvasti pelivelkainen MGM:lle. Yhtiö kuitenkin kiisti tiedot nopeasti ja totesi lausunnossaan, että Marsilla ei ole mitään velkoja ja heidän yhteistyönsä on pitkäaikainen ja perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen.

Bruno Mars näyttää ottaneen huumorilla huhut, joiden mukaan hän olisi velkaa jopa 50 miljoonaa dollaria Las Vegasin MGM-kasinoyhtiölle. Mars julkaisi Instagramissa videon, jossa hän juoksee lavalla konfettisateessa ja kirjoitti kuvatekstiksi: ”Almost out of debt BehhhhhBehhhhh!!! Preciate You ROSAAAAYYYYYY!!!!”, viitaten yllätysesiintymiseensä BLACKPINKin Rosén kanssa Los Angelesissa.

Bruno Mars on esiintynyt Las Vegasin Park MGM -kasinolla residenssissä jo lähes yhdeksän vuoden ajan. Hänen on määrä jatkaa esiintymisiään vielä ainakin elokuussa ja syyskuussa 2025. Marsin kerrotaan tienaavan yhdestä keikasta noin 1,5 miljoonaa dollaria, joten spekulaatiot mahdollisesta velanmaksusta ovat nousseet esiin toistuvasti ja usein myös artistin itsensä huumorilla höystämänä.