Suomalaisten rakastama monitoimijulkkis Janni Hussi on ollut viime kuukausina kovassa pyörityksessä, kun hän ja Joel Harkimo päätyivät hakemaan yhdessä avioeroa. Samalla selvisi, etteivät he olleet ehtineet asua lainkaan virallisesti yhdessä avioliittonsa aikana.
Jannilla on ollut melkoisesti kiireitä, sillä radiojuontajan työt jätettyään hän on ehtinyt kiertää maailmaa MM-rallien kartanlukijana ja esimerkiksi juontaa uutta The Box -televisiosarjaa.
Nyt Janni kertoo löytäneensä itselleen ja Harri-koiralleen uuden kodin. Ajat ovat kuitenkin olleet ymmärrettävästi poikkeuksellisen rankkoja, ja Hussin kertoessa uudesta kodistaan hän murtui videollaan itkuun.
– Meillä on Harrin kanssa uusi koti. Viime viikot on ollu rehellisesti mun elämän raskaimpia. Tai no, viime kuukaudet. Viimeisimpänä muutto pois vanhasta kodista, Janni Hussi kertoo tunteikkaassa päivityksessään.
– Oon halunnut käsitellä asioita hyvinkin yksityisesti. Ja niin aion myös jatkossa tehdä. Ollaan kivoja toisillemme. Koskaan ei voi tietää, mitä toisella on menossa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Janni Hussi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.