Kaupunki pystytti joulukuusen torille jo lokakuussa – asukkaiden raivo repesi

Joulu alkaa vuosi vuodelta aikaisemmin. Syynä on tietenkin juhlapyhään liittyvän myynnin maksimoiminen. Torit, mainokset ja kaupat täyttyvät joulukalenterista ja koristeista jo ennen kuin Halloween on ohi. Joululaulut alkavat soida samaan aikaan, kun lehdet vielä putoilevat puista Etelä-Suomessa.

---
---

Varhainen joulusesonki voi kuitenkin viedä varsinaiselta juhlalta sen alkuperäisen merkityksen. Joulu ei enää tunnu rauhoittumisen, yhdessäolon ja kiitollisuuden ajalta, vaan siitä on tullut loputtoman kaupallisen kiiman hössöttävä kliimaksi.

Englannissa sijaitsevassa Birminghamissa on noussut kohu. Kaupungin keskustaan pystytettiin äskettäin valtava, 20-metrinen joulukuusi, yli kaksi kuukautta ennen joulua. Kuusi tuotiin hiljattain keskustan Victoria Squarelle. Kuusi on osa alueella järjestettäviä saksalaisia joulumarkkinoita.

Monet asukkaat pitävät ajoitusta kuitenkin liian aikaisena. Suurin kritiikki kohdistuu siihen, että pyhäinpäivää ei ole edes vietetty, kun seuraavaa juhlaa aletaan jo valmistella.

– Olisi mukavaa, jos kunta tulisi hakemaan roskani yhtä rivakasti kuin pystyttävät joulukuusen. Heidän pitäisi laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, Richard McQuaid päivitteli Birmingham Livelle.

Birminghamin Frankfurtin joulumarkkinat alkavat 1. marraskuuta ja jatkuvat 24. joulukuuta saakka.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.