Varsinkin lapset tietävät, että ihmisten päästämät suolikaasut ovat eräs maailman hauskimmista asioista. Aikuisella iällä niiden hauskuus kokee tosin usein hieman inflaatiota, mutta ei kuitenkaan kaikien kohdalla.
Eräs yhdysvaltalaismies osoitti taannoin vuosien ajan, että poikkeus tekee säännön myös tässäkin asiassa. Marylandin osavaltion tapahtumista uutisoiva verkkolehti Charmcitywire.com raportoi hieman erikoisesta nettihitistä.
Paul Flart -niminen mies nimittäin kuvasi vuosien ajan sosiaaliseen mediaan videoita, joissa hän päästelee suolikaasuja. Lehti kuvailee ideaa yksinkertaiseksi, mutta nerokkaaksi. Lehden artikkelin myötä miehestä tuli nettitähti, sillä hänen kaasujensa päästelyä on sittemmin kuunneltu satojatuhansia kertoja.
Flartin aktiiviura erikoiseen osa-alueeseen keskittyneenä sisällöntuottajana päättyi nelisen vuotta sitten, mutta nyt hänen tarinansa on taas noussut esiin ja videoita on ryhdytty levittämään eri somekanavissa. Voidaankin varmasti todeta, että suolikaasujen päästämisestä syntyvä ääni lienee ajaton hauskanpidon aihe.
Toistaiseksi viimeiseksi jääneessä videossaan Flart kertoo pyrkivänsä soittamaan Kulkuset-joululaulua omalla soittimellaan. Vielä ei ole tiedossa onko hänen harjoittelunsa tällä saralla ollut tuloksellista.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten pieru tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.