Oluen myynti romahti kesällä – suomalaiset ostivat marjoja, hedelmiä ja alkoholittomia

Päivittäistavarakauppa ry:n tuoreen raportin mukaan suomalaiset joivat kesällä ennätystahtiin, tosin alkoholittomia juomia. Syynä lienee kesän pitkä hellejakso, mikä vaikutti myös ruokaostoksiin. Samaan aikaan nautittiin enemmän hedelmiä ja marjoja.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Suomessa pelotetiin viinien kauppoihin saapumisen yhteydessä, että kansakunta juo itsensä hengiltä. Toisin kävi. Edes kesän helteet eivät saaneet myyntiä nousuun. Lager- ja muiden oluiden myynti laski 0,5 prosenttia. Alkoholijuomien myynti kasvoi kaiken kaikkiaan Suomessa hitaammin kuin elintarvikemyynti kokonaisuudessaan.

Heinä–syyskuussa ruokakauppojen kassoilla piippasi eniten marjoja, hedelmiä ja alkoholittomia juomia.

Hedelmien ja marjojen myynti kasvoi lähes 18 prosenttia. Toisin sanonen kauppakärryihin sujahti kilokaupalla mansikoita, mustikoita, viinirypäleitä ja nektariineja. Hinnatkin nousivat, mutta se ei suomalaisia hidastanut.

Kahvi oli kolmannella vuosineljänneksellä vielä lähes 29 prosenttia kalliimpaa kuin vuosi sitten. Tämä on asia, mikä kismittää koko kansaa juomisesta puhuttaessa. Erilaisten vesien myynti pomppasi lähes 18 prosenttia, alkoholittomien oluiden 10 prosenttia ja limujen yhdeksän prosenttia.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , tai laajemmin aihealueesta Lifestyle Ruoka.