Joulun bussiliikenteen lippujen myynti käy kuumana – tälle päivälle ennustetaan ruuhkahuippua

Autot Matkailu Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Joulu kuuluu vuoden vilkkaimpiin matkailuajankohtiin. Joulun bussivuoroille myydään lippuja keskimäärin 25 prosenttia enemmän kuin normiviikkoina, kertoo Matkahuolto tiedotteessa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Bussiliikenteessä ruuhkaisin päivä on aatonaatto eli 23. joulukuuta. Paluuliikenne sen sijaan hajaantuu useammalle päivälle. Matkahuolto kehottaa ostamaan liput etukäteen, jotta bussiyritykset voivat seurata menekkiä ja tarvittaessa lisätä vuoroille suuremman auton tai lisäauton.

Jouluviikon lipuista oli 15. joulukuuta myyty noin kolmannes. Suosituimmat vuorot täyttyvät kovaa vauhtia.

Joulun suosituimmat kohteet sijaitsevat pohjoisessa. Matkahuollon datan mukaan esimerkiksi Inarin ja Kittilän vuorot kasvattavat suosiotaan joulun aikaan. Lapin ohella esimerkiksi Kuusamoon liikennöiviin vuoroihin myytiin viime vuonna lippuja noin 50 prosenttia enemmän kuin muuhun aikaan.

– Joulun aikaan matkustetaan perheen luo ja vapaa-ajankohteisiin, mikä näkyy erityisesti Lapin reiteillä. Talven kaipuu heijastuu pohjoisen kohteiden suosion kasvuna, kertoo Matkahuollon Matkapalveluiden johtaja Petri Lindqvist tiedotteessa.

Matkatavaroiden pakkaamista on hyvä suunnitella ennen matkalle lähtemistä. Matkustamon puolelle ei kannata pakata liian suuria matkatavaroita, vaan sijoittaa ne suosiolla ruumaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Autot Matkailu Viihdeuutiset.