Suosittu somevaikuttaja ja fitness-tähti Linda Manuella perusti taannoin perheen räppäri Williamin kanssa. Julkkisparin esikoinen on ajoittain nähty äitinsä somessa. Äitiys muuttaa tietenkin elämää perusteellisesti, mutta kaiken ei tarvise muuttua. Linda on nyt osoittanut sen olevan mahdollista.
Joulun alla Linda Manuella iloitsee avoimesti siitä, että hän on onnistunut pitämään itselleen antaman lupauksen. Hän nimittäin lupasi olla katoamatta äitiyteen ja pitävänsä myös jatkossa itsestään huolta. Näin on myös tapahtunut, eikä hän ole luopunut itselleen tärkeistä asioista.
Linda Manuella rakensi itsensä uudelleen
– Mä en kuitenkaan yrittänyt ees palata ennalleni, vaan päätin rakentaa itseni uudelleen. Ja pakko sanoa, että tässä mua inspiroi todella paljon muiden rohkeiden äitien muutoskuvat ja esimerkki somessa. Siks haluun nyt myös itse jakaa näitä teidän kanssa. Rakensin viimisen vuoden aikana itteni vahvemmaks kuin koskaan. Hurjasti itsevarmemmaksi, hän kommentoi kokemaansa ja kertoo tuntevansa itsensä kokonaisemmaksi kuin koskaan aiemmmin.
– Tärkeintä tässä on, että mä pidin lupaukseni mulle itselle. Se on tärkeää. Välillä oli vaikeempaa ja kaikki tuntui junnaavan, mutta en ikinä edes ajatellut luovuttamista. Ja jos mä pystyin tähän niin säkin pystyt, Linda Manuella rohkaisee muita perheenäitejä.
Taannoin Linda vihjasi, että viime aikoina aktiivisesti viettämänsä perhearjen oheen tulisi uusia tuulia, mutta ei vielä kertonut mitä. Sosiaalisen median lisäksi myös personal trainerina työskentelevä helsinkiläinen Linda Manuella nähtiin vuosia sitten vilaukselta myös huippusuositussa Luokkakokous-elokuvassa, jossa hän esitti kahvilan myyjää.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Linda Manuella tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.