Kyseenalainen ennätys Suomen liikenteessä: ”Määrät kyllä huolestuttavat”

Autot Kirjoittaja: , toimittaja

Suomen liikenteessä tavattiin vuonna 2025 ennätysmäärä liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja. Kiinni jääneitä voi odottaa iso lisälasku, kertoo Liikennevakuutuskeskus.

Liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja jäi viime vuonna kiinni liikenteessä 4 139. Tämä oli 550 ajoneuvoa enemmän kuin edellisvuonna.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Kasvaneita lukuja on raportoitu viime vuosina jatkuvasti, mutta tämänkertainen nousu oli poikkeuksellisen suuri. Perimmäistä syytä voi vain arvailla, mutta kasvaneet kiinnijääneiden määrät kyllä huolestuttavat, kertoo Liikennevakuutuskeskuksen perintäpäällikkö Vesa Korhonen tiedotteessa.

Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei saa lain mukaan ajaa edes omassa pihassa tai parkkipaikalla. Ajaminen on sallittu vain poikkeustapauksissa, kuten etukäteen varattuun katsastukseen liikennevakuutuksen ollessa voimassa.

Liikennekäytöstä poistetun auton väärinkäytöksestä seuraa vähintään 1 000 euron lisävero. Vakuuttamattoman ajoneuvon kohdalla tiedossa on myös laiminlyöntimaksu. Korotettuja maksuja peritään koko liikennekäytöstä poiston ajalta riippumatta siitä, kuinka monta kertaa ajoneuvoa on käytetty.

Ajoneuvon väliaikaisen liikennekäytöstä poiston voi tehdä joko katsastuskonttorilla tai Traficomin tai vakuutusyhtiön verkkopalveluissa. Samalla tavalla hoituu myös ajoneuvon palauttaminen liikennekäyttöön.

– Kausiajoneuvojen liikennevakuutusmaksuissa on yleensä huomioitu se, että ajoneuvo on osan vuotta pois käytöstä. Merkittävää euromääräistä säästöä ei siis synny, joten kannattaa harkita, onko liikennekäytöstä poistolle tarvetta, Korhonen kertoo.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Autot -osioistamme.

PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.

.