OmaPosti-palvelussa karu häiriö – asiakkaat näkivät muiden tietoja

Viihdeuutiset Toimittaja:

Postin OmaPosti-palvelussa ilmeni keskiviikkona runsaasti huolta herättänyt häiriö. Asiakkaat pääsivät palvelussa käsiksi muiden ihmisten yksityisiin tietoihin.

Postin verkkosivuillaan julkaiseman tiedotteen mukaan häiriö havaittiin OmaPostissa aamupäivällä keskiviikkona 25. helmikuuta. Tilanteen selvitys ja häiriön korjaus olivat tiedotteen julkaisuhetkellä vielä kesken, ja niiden kerrottiin saattavan vaikuttaa palvelun toimintaan.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Iltalehden mukaan OmaPostin käyttäjät olivat nähneet sisään kirjautuessaan muiden ihmisten pakettitietoja. Ainakin yhdessä tapauksessa asiakas löysi OmaPosti-palvelun postilaatikosta vieraan ihmisen palkkalaskelmat.

Posti kertoi tiedotteessaan häiriötilanteen aiheutuneen palvelussa tehdystä testistä. Postin mukaan testin tekeminen johti väärän henkilön tietojen näkymiseen palvelussa.

OmaPosti-palvelun mobiilisovelluksen avanneita kohtasi keskiviikkona puolen päivän aikaan virheilmoitus. Ilmoituksessa käyttäjää kehotettiin yrittämään palvelun käyttöä myöhemmin uudelleen.

OmaPosti on Postin ylläpitämä sähköinen palvelu, joka toimii älypuhelinsovelluksella ja verkkoselaimella. Palvelu mahdollistaa postin vastaanottamisen ja lähettämisen sähköisessä muodossa.

Palvelu mahdollistaa myös esimerkiksi pakettien seuraamisen ja vastaanottamisen noutopisteestä. Postin sähköinen palvelu avattiin vuonna 2001 alun perin Netposti-nimellä.

Posti on aiemmin kertonut uudistavansa OmaPostin verkkoversion kirjautumista helmikuussa 2026. Verkkoversion kerrottiin siirtyvän pois käyttäjätunnuksen ja salasanan käytöstä sähköiseen tunnistautumiseen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.