Yli 30 ABC-asemalle näkyvä muutos: ”Asiakkaat haluavat paneutua”

Autot Ruoka Viihdeuutiset Toimittaja:

Yli 30 ABC-ketjun liikenneasemaa saa näkyvän muutoksen vielä tämän vuoden aikana. Liikenneasemille asennetaan pikakassoja. Pikakassat ovat jo yleinen näky ruokakaupoissa. Liikenneasemilla niitä on kuitenkin Suomessa vähemmän.

Pikakassoja on jo kokeiltu osassa ABC-asemia. SOK:n mukaan testijakso oli onnistunut, ja nyt pikakassoja ollaan laajentamassa eri puolille Suomea.

Pikakassat laajentuvat koko maahan

ABC:n pikakassat eroavat kauppojen pikakassoista sillä, että niillä voi ostaa sekä ravintolan että marketin tuotteita. Tiedotteen mukaan kokeilu on osittanut asiakkaiden tekevän pikakassoilla erilaisia valintoja kuin perinteisillä kassoilla.

ABC:n datasta selviää, että kasvisruokien osuus on pikakassoilla kappalemäärissä 74 prosenttia suurempi kuin perinteisillä kassoilla. Myös esimerkiksi erikoiskahvit ja donitsit ovat suosittuja pikakassoilla.

– Ehkä tämä kertoo siitä, että asiakkaat haluavat paneutua valintoihinsa hieman enemmän, kun heillä on mahdollisuus selata valikoimaa omassa tahdissaan, pohtii ABC:n ravintoloista ja marketeista vastaava johtaja Jaana Matikainen tiedotteessa.

Pikakassoja kuvaillaan hyödylliseksi erityisesti ruuhka-aikoina. Käyttö on suosittua myös sesonkeina, sillä esimerkiksi tapaninpäivänä 2025 lähes 50 prosenttia ostotapahtumista tehtiin pikakassoilla ABC Pitkäjärvellä Mikkelissä.

Mahdollisuus selata valikoimaa omassa tahdissaan.

– Vilkkainta pikakassojen käyttö on silloin, kun liikennemyymälässä on eniten vipinää eli klo 11–18. Suhteellisesti eniten niitä käytetään kuitenkin yöllä ja aamulla klo 4–6, Matikainen paljastaa.

Päivittyvä lista pikakassoja tarjoavista asemista löytyy ABC:n verkkosivuilta.

ABC:n Pikakassojen myydyimmät tuotteet kappalemäärissä mitattuna:

  1. Kahvi, pieni
  2. Noutopöytä
  3. Kahvi, keskikokoinen
  4. Kinkku-juustosämpylä
  5. Kinkku-munaruisleipä

Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Autot, Ruoka, Viihdeuutiset -osioistamme.