Luonnossa on pitkään uskottu, että korpit seuraavat susilaumoja löytääkseen tuoreita saaliita syötäväksi. Kun sudet kaatavat hirven tai biisonin, korpit ilmestyvät haaskalle nopeasti.
Yellowstonen kansallispuistossa tehty tutkimus selvitti nyt, kuinka linnut onnistuvat saapumaan paikalle ennätysnopeasti. Tulokset yllättivät, sillä korpit eivät seuraa susia, vaan ne hyödyntävät muistiaan ja navigointitaitojaan.
Tutkijat seurasivat susia ja korppeja yli kahden ja puolen vuoden ajan Yellowstone’n kansallispuistossa Yhdysvalloissa. Peräti 69 korppia sekä 20 sutta varustettiin GPS-lähettimillä. Seuranta-aineiston mukaan korpit eivät yleensä seuraa susia pitkiä matkoja. Susien seuraamista havaittiin koko tutkimuksen aikana vain kerran pitkäkestoisesti.
Silti korpit saapuvat susien saaliille lähes uskomattoman nopeasti. Tutkijoita askarrutti pitkään, miten linnut onnistuvat löytämään tuoreet raadot. Selvisi, että linnut muistavat susien parhaat saalistusapajat.
Tutkimuksen mukaan korpit palaavat toistuvasti tiettyihin laaksoihin ja tasankoalueille. Korpit tietävät kokemuksestaan, että tietyissä paikoissa ruokaa ilmestyy todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin. Linnut lentävät suoraan näille alueille. Joskus lentomatka kestää yhtäjaksoisesti kuusi tuntia.
Korppi onkin yksi maailman älykkäimmistä linnuista. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet sen osaavan käyttää työkaluja, ratkaista ongelmia ja jopa muistaa ihmisten kasvoja.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten korppi tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.