Paperi T päättää kesäkiertueensa Blockfesteille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään uuden Kaikki on hyvin -singlensä julkaiseva suosikkiräppäri Paperi T julkaisee kesäkuussa pitkään odotetun toisen studioalbuminsa. Tämän lisäksi räppäri lähtee kiertueelle, jonka loppuhuipennus nähdään elokuussa Blockfesteilla.

Kaikki on hyvin -single antaa esimakua tulevasta samannimisestä albumista. Viime vuoden ajan räppäri keskittyi tiiviisti musiikin työstämiseen, mutta keikkataukoon lukeutui yksi merkittävä poikkeus. Paperi T nimittäin veti viime kesänä ainoan festivaalikeikkansa Ratinassa. Ääriään myöten täyteen pakkautunut telttalava on jäänyt myös artistin mieleen.

– Viime vuoden Blockfestin keikka oli erityinen. Tauon vuoksi keikka hermostutti normaalia enemmän. Viikko keikan jälkeen oli Kaikki on hyvin -albumin ensimmäiset nauhoitukset ja keikalla lupasinkin, että ensi vuoden Blockfesteillä kuullaan uutta musiikkia. Hyvä fiilis lunastaa lupaus, Paperi T kertoo.

Paperi T on yksi Suomen arvostetuimpia rap-artisteja. Hänen vuonna 2015 julkaisema debyyttialbumi Malarian pelko jätti merkittävän jäljen suomalaiseen hiphop-musiikkiin. Platinaa myynyt albumikokonaisuus nousi heti julkaisunsa jälkeen Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Lisäksi hänet palkittiin vuoden tulokas- ja vuoden hiphop-Emmoilla sekä Teosto-palkinnolla.

Paperi T:n lisäksi Blockfesteillä esiintyvät muun muassa Post Malone (US), Travis Scott (US), Lil Pump (US), Juicy J (US), $uicideboy$ (US) ja Belly (CAN). Kotimaista hip hop -kenttää festareilla edustavat muun muassa Cheek, Pyhimys, Mikael Gabriel ja Gasellit. Lisäksi legendaariset rap-kokoonpanot Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö nousevat samalle lavalle.