Stara piratismi

Viihdeuutiset

Vuoden 2016 eniten laittomasti ladatut elokuvat listattiin

Elokuvia ja sarjoja ladataan edelleen runsain määrin laittomasti, vaikka piratismia vastaan on yritetty taistella esimerkiksi sulkemalla torrent-sivustoja. Nyt TorrentFreak on paljastanut viime vuoden eniten piratisoidut elokuvat.

Eniten laittomia latauksia kerännyt elokuva vuonna 2016 oli supersankarielokuvaa ja mustaa komediaa yhdistellyt Deadpool. Ryan Goslingin tähdittämä elokuva oli menestys myös lippuluukulla, ja se nousikin yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmistä Yhdysvalloissa k-17 -ikärajan saaneista elokuvista.

Toiselle ja kolmannelle sijalle nousivat niin ikään supersankareiden vastoinkäymisistä kertovat Batman v Superman: Dawn of Justice ja Captain America: Civil War. Neljänneksi eniten piratisoitu elokuva oli Star Wars: The Force Awakens. Viidenneksi päätyi X-Men: Apocalypse.

Kärkikymmenikössä pintansa pitivät muutenkin ison budjetin toimintaelokuvat. Poikkeuksia edustivat yhdeksännellä sijalla oleva Pixarin Doria etsiämässä ja kymmeneneksi eniten laittomasti ladattu The Revenant.

 

Torrentfreak

 

Digi

Game of Thrones on eniten laittomasti ladattu sarja – jo viidettä vuotta peräkkäin

HBO-kanavan Game of Thrones -sarja nauttii suuresta maailmanlaajuisesta suosiosta, mutta kaikki eivät suinkaan seuraa sarjaa laillisilla keinoilla. George R.R. Martinin kirjoihin perustuvaa sarjaa ladataan laittomasti suurin lukemin.

TorrentFreak-sivusto on paljastanut tämän vuoden eniten piratisoidut sarjat. Ensimmäisellä sijalla on jo viidettä vuotta peräkkäin Game of Thrones. Toisella sijalla on AMC-kanavan zombiesarja The Walking Dead.

Kolmanneksi eniten laittomia latauksia keräsi HBO:n uusi scifisarja Westworld. Neljäs ja viides sija kuuluivat puolestaan The CW television Network -kanavan supersankarisarjoille The Flash ja Arrow.

TorrentFreakin mukaan sarjojen laittomassa latauksessa Torrent-sivujen kautta ei näy merkittävää nousua. Käyttäjät ovat kuitenkin ladanneet aikaisempaa enemmän korkealaatuista videota. Tämän uskotaan johtuvan nopeampien verkkoyhteyksien lisääntymisestä.

Torrentfreak
Digi Viihdeuutiset

Markkinaoikeus tuomitsi piratismista – korvaussumma romahti murto-osaan

Markkinaoikeus on nyt antanut tuomionsa nettipiratismista, jossa nettikäyttäjä oli ladannut tekijänoikeuden suojaamaa materiaalia verkossa. Scanbox Entertainment ja Crysalis Entertainment vaativat tekijältä yhteensä 8.500 euron korvauksia kymmenen televisiosarjan jakson ja yhden elokuvan jakamisesta verkossa.

Markkinaoikeus katsoi tuomiossaan MAO:419/16, että vaaditut korvaussummat ovat huomattavasti ylimitoitettuja ja tuomitsi tekijän maksamaan korvauksia yhteensä vain 600 euroa, eli alle kymmenesosan vaaditusta. Mark­ki­naoi­keus kat­soi, et­tä koh­tuul­li­se­na hy­vi­tyk­se­nä on pi­det­tä­vä elo­ku­va­teok­sen osal­ta 100 eu­roa ja te­le­vi­sio­sar­jan yh­den jak­son osal­ta 50 eu­roa. Lisäksi mies joutuu maksamaan lähes 32.000 euroa oikeudenkäyntikuluja. Jakelun kohdeyleisön määräksi oikeus arvioi korkeintaan 186.000 käyttäjää.

Markkinaoikeuden tuomio koski tapausta, jossa tekijä oli itse myöntänyt tekonsa julkisesti internetin keskustelupalstoilla. Näin ollen tekijän todennäköinen syyllisyys oli tiedossa jo ennakkoon. Siten Suomeen ei saatu vieläkään ennakkoratkaisua piratismisyytöksistä, jotka perustuvat ainoastaan käyttäjien IP-osoitteisiin. Pelkän IP-osoitteen käyttö ei nimittäin Euroopan yhteisön tuomioistuimen mukaan ole riittävä peruste osoittamaan kenenkään syyllistyneen rikokseen tai rikkomukseen. Markkinaoikeuden tuomion perusteella kenenkään syyttömän ei siis tule maksaa heiltä perusteettomasti vaadittuja korvauksia.

Ennakkotapaus IP-osoitteesta todisteena puuttuu yhä

Suomessa Hedman Partners kumppaneineen ovat lähettäneet jo tuhansia uhkauskirjeitä, joissa ihmisiä vaaditaan maksamaan IP-osoitteidensa perusteella satojen eurojen korvauksia verkossa jakamistaan tiedostoista. Uhkauskirjeitä ovat oikeiden piraattien lisäksi saaneet myös lukemattomat täysin syyttömät tahot.

Kerroimme taannoin perheestä, joka joutui niin ikään Hedman Partnersin ja TTVK-yhdistyksen kiristyksen kohteeksi, koska markkinaoikeus määräsi operaattorin paljastamaan yhdistyksen haltuunsa saamien IP-osoitteiden haltijat ulkopuoliselle taholle. Perheen väitettiin jakaneen verkossa tuhansia musiikkikappaleita ja heidät uhattiin haastaa oikeuteen, mikäli vaadittua korvaussummaa ei maksettaisi.

Perheen isä oli kuitenkin IT-ammattilainen ja onnistui selvittämään aukottomasti, että väitettynä ajankohtana perheen käytössä ollut IP-osoite oli todellisuudessa aivan toinen kuin mitä vaatimuksen perusteeksi oli esitetty. Isän asiantuntevan vastineen ansiosta uhkauksista luovuttiin nopeasti.

– Sain kasaan vedenpitävät tekniset todisteet, jollaisten hankkiminen olisi muille kuin IT-alan työläisille mahdotonta. Jo asian teknisten seikkojen ymmärtäminen vaatii sellaista teknistä osaamista, mitä ei voida edellyttää keneltäkään, isä kertoi taannoin Yleisradion uutisille.

Hyvin harvalla suomalaisella on osaamista ja mahdollisuuksia selvittää takautuvasti oma IP-osoitteensa jonain tiettynä päivänä. Siksi lukemattomat kiristyksen kohteeksi joutuneet suomalaiset ovat maksaneet vaaditun korvaussumman välttyäkseen jatkotoimilta, vaikka syytös olisikin ollut täysin perätön.

Kaikissa nettiliittymissä voi täysin laillisesti käyttää avointa langatonta verkkoa, johon kuka tahansa muukin nettikäyttäjä voi vapaasti liittyä. Lisäksi valtaosassa suomalaisia internet-liittymiä on vaihtuva IP-osoite, joka ei riitä yksilöimään käyttäjää tai edes asuntoa riittävällä tarkkuudella oikeudenkäyntiä varten.

Parhaillaan odotetaan, että ensimmäinen IP-osoitteeseen perustuva oikeudenkäynti saataisiin Suomessa päätökseen ja että siihen saataisiin myös korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu. Suomen korkein oikeus joutuu kuitenkin noudattamaan mitä Euroopan yhteisön tuomioistuin on asiasta jo aiemmin linjannut.

EU-tuomioistuimen mukaan nettiliittymän haltija ei ole vastuussa hallussaan olevan liittymän kautta tehdyistä rikkomuksista tai rikoksista, koska hän ei ole voinut olla niistä tietoinen. Mahdollisessa oikeudenkäynnissä tarvitaan siis merkittävästi IP-osoitetta vankempaa näyttöä syyllisyydestä. Tässä nyt saadussa markkinaoikeuden tuomiossa tekijä oli myöntänyt tekonsa julkisesti internetin keskustelupalstalla, ja markkinaoikeus katsoi sen näytöksi teosta.