Viihdeuutiset 3.5.2019, 10:00 Papukaijan uskomaton eloonjäämistarina – selvisi sieppauksesta, ampumisesta ja käärmeenpuremasta Brasilialaisen eläintarhan papukaija on kuin toimintaelokuvien sankari. Lintu on selvinnyt
Viihdeuutiset 3.5.2019, 9:20 Helsingin ratsupoliiseilta ihastuttava kuva: ”Vappumarssit on marssittu” Kerroimme äskettäin miten poliisi julkaisi söpön kuvan ihastuttavasta koiranpennusta, josta
Viihdeuutiset 3.5.2019, 8:40 Robin esiintyy Tammerfesteillä – aikataulut julkaistiin Kaupunkifestivaali Tammerfestin pääareenan ohjelma-aikataulu on julkistettu. Samalla festari on saanut
Viihdeuutiset 3.5.2019, 8:00 Peltipoliisi kuvasi polkupyöräilijät Vantaalla – kaahasivat ylinopeutta kameraan Samaan aikaan kun Lontoossa ihastellaan liikennekameroita photobombaavaa lokkiparia saadaan Suomessa
Viihdeuutiset 3.5.2019, 7:00 Lokki photobombaa toistuvasti liikennekameraa – videoista nettihitti Suomessa on nähty liikennekameroissa ja liikenteenvalvonnassa käytettävissä niin sanotuissa peltipoliiseissa
Viihdeuutiset 2.5.2019, 21:00 Drone kuvasi tornadon lähietäisyydeltä – huikea video verkkoon Lennokkikameroiden ansiosta kamerat pääsevät nykyään myös sellaisiin paikkoihin, joihin ihmisten
Viihdeuutiset 2.5.2019, 20:00 Tekashi 6ix9ine todistaa oikeudessa rikoskumppaneita vastaan – räppärin henki uhattuna Räppäri Tekashi 6ix9ine myönsi helmikuussa syyllistyneensä yhteensä yhdeksään rikokseen. Lisäksi
Viihdeuutiset 2.5.2019, 19:00 Kohusuhde päättyi – Kate Beckinsale ja Pete Davidson erosivat Näyttelijä Kate Beckinsalen ja koomikko Pete Davidsonin suhde herätti runsaasti
Viihdeuutiset 2.5.2019, 18:00 Shokkilöytö: Kokaiinia löydettiin katkaravuista Huumeiden yleistyminen on havaittu jo pitkään monien muiden merkkien lisäksi
Viihdeuutiset 2.5.2019, 17:00 Brittihovi julkaisi ihastuttavat kuvat 4-vuotiaasta Prinsessa Charlottesta Prinssi Williamin ja Kate Middletonin Charlotte-prinsessa on varttunut jo nelivuotiaaksi
Viihdeuutiset 2.5.2019, 15:39 Poliisi ottanut kiinni Espoon joukkosurmalla uhanneen Kerroimme eilen verkossa levinneestä vakavasta uhkauksesta, jossa Espoossa sijaitsevaan
Viihdeuutiset 2.5.2019, 15:00 Kylie Jenner toivotti hyvää syntymäpäivää rakkaalle – valtava tienvarsimainos Kylie Jenneriltä ei tunnetusti puutu rahaa. 21-vuotias tähti nousi taannoin
Viihdeuutiset 2.5.2019, 14:00 Mies vaaransi henkensä kissan vuoksi – kiipesi kerrostalon seinän kapealla reunalla Viraalina levinneellä videolla todistetaan veret seisauttavaa eläimen pelastamista. Kanadalainen mies
Viihdeuutiset 2.5.2019, 13:00 Ovelaa! Nainen pääsi ilmaiseksi maksulliseen vessaan koiran avulla Harva asia ärsyttää enemmän kuin maksulliset wc-tilat silloin kun rakko
Viihdeuutiset 2.5.2019, 12:00 Rihanna riisui – levittää itse huippuseksikkäitä kuviaan Todellisena monilahjakkuuna tunnettu Rihanna on kiireinen nainen. 31-vuotias poptähti tunnetaan
Viihdeuutiset 2.5.2019, 11:00 Catwalkille kuolleen mallin kuolinsyy yhä epäselvä Viime viikonloppuna mallimaailma kohtasi jälleen uuden tragedian, kun espanjalaisen Också-brändin