Juuri uuden See You On The Other Side -albuminsa julkaissut Korn teki marraskuussa historiaa heittämällä tiettävästi maailman ensimmäisen livekeikan lentokoneessa. Yhtye esiintyi 5. marraskuuta Lontoosta New Yorkiin matkannella lennolla.
Yleisönä koneessa oli sota-alueelta palaavia Yhdysvaltain armeijan joukkoja. Äänentoistona yhtye käytti koneen omaa kuulutusjärjestelmää, mutta kitaristi James Shaffer ja basisti Fieldy joutuvat tyytymään akkukäyttöisiin kaiuttimiin.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.