Brittinäyttelijä Aaron Johnson on astunut puolustamaan 13-vuotiasta Chloe Moretzia, jonka kiroilu Kick-Ass -nimisessä elokuvassa on aiheuttanut runsaasti kritiikkiä Yhdysvalloissa. Miestähden mukaan paljon huolestuttavampia asioita ovat esimerkiksi Rihannan kappaleiden lyriikat.
Chloe Moretz käyttää elokuvassa alatyylistä kieltä, koska hänen roolihahmonsa leffassa on kovistyttö. Pikkutytön kiroilu on kuitenkin ollut monille liikaa, ja asiasta on noussut Yhdysvalloissa kova meteli. Neitokainen itse kertoo hyväksyttäneensä tekstin omalla äidillään ennen sen esittämistä kameroiden edessä.
Moretz on kertonut julkisesti, että hän ei saa siviilissä puhua noin ronskisti, mutta korostanut että kyseessä oli vain hänen roolihahmonsa. Nyt Aaron Johnson puolustelee nuoren neitokaisen kielenkäyttöä.
- Tämä arvostelu on outoa, koska elokuva on lapsilta kielletty. Radiossa Rihanna laulaa “Come on rude boy. Can you get it up? Are you big enough?” ja kahdeksanvuotiaatkin laulavat noita sanoja. Minusta se on paljon rajumpaa kuin Kick-Ass., Aaron Johnson kommentoi Access Hollywoodin mukaan.
- Sitten on äitejä, jotka ensin kritisoivat tätä asiaa ja sen jälkeen vievät pikkutyttönsä kauneuskilpailuihin. Nämä lapset ovat sekaisin jo ennen kuin ovat 16-vuotiaita. Kaikki haluavat kauneusleikkauksiin ja he luulevat, että kaikkien pitäisi näyttää aikuisena Barbie-nukeilta. Siitä pitäisi puhua.
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004. » Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää