Tämän hetken kuumin poptähti Lady Gaga kunnioitti American Idol -ohjelmaa vierailullaan ohjelman eilisessä lähetyksessä, mutta kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Ohjelman tuotantoyhtiö joutui nimittäin leikaamaan esitystä karusti aikapulan takia.
Laulajatähden esitys nauhoitettiin valmiiksi ennen suoraa lähetystä ja ajettiin ulos siten, että esitys vaikutti suoralta. Ennen sitä esitystä oli kuitenkin saksittu. Lady Gaga ei ollut lainkaan tyytyväinen American Idol -ohjelmassa lopulta esitettyyn leikeltyyn versioon, ja hän sivalsi ohjelman esittänytt Fox-kanavaa Twitter-blogissaan.
– FOX SURKEASTI + AMATÖÖRIMÄISESTI leikkasi ja lyhensi musiikkiesitystäni Idolissa. Katsokaa oikea versio: http://bit.ly/apyBrH, Lady Gaga kirjoitti blogissaan.
Alkuperäinen esitys kesti noin 6,5 minuuttia, mutta ohjelmassa siitä esitettiin vain vajaan viiden minuutin versio. Tästä leikkaamisesta ei kuitenkaan kerrottu etukäteen artistille. Yllä nähtävä versio on televisiossa nähty esitys. Voit nähdä oikean ja alkuperäisen version esityksestä tästä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Lady Gaga tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.