Apple on ennakko-odotusten mukaisesti julkistanut hetki sitten uuden iPhonen. Yhtiön esittelyn mukaan iPhone 4 sisältää muiden muassa viiden megapikselin kameran viisinkertaisella zoomilla ja led-salamalla, FaceTime-videopuhelut ja peräti HD-tasoisen videokuvauksen.
Laitteessa on myös uudenlainen 960 x 640 pikselin Retina-näyttö, joka on kaikkien aikojen tarkin matkapuhelimeen tähän mennessä rakennettu näyttö. Pikseleitä on siten neljä kertaa enemmän kuin edellisessä iPhone-mallissa. Apple lupaa ohjelmistopuolella yli sata uudistusta (tutustu tästä). Niistä merkittävin on ohjelmien moniajo, jonka puuttuminen on ollut aikaisempien mallien ongelmana.
Yhtiön mukaan uusi virtapihi A4-prosessori antaa laitteelle noin 40 prosenttia nykyistä pidemmän puheajan. Nyt laitteelle luvataan peräti seitsemän tunnin puheaika yhdellä latauksella. Myös laitteen ulkoasu poikkeaa huomattavasti aikaisemmasta, sillä nyt puhelimen ulkoasua hallitsevat lasi ja ruostumaton teräs.
- iPhone 4 on suurin askel sitten ensimmäisen iPhonen. FaceTime-videopuhelut asettavat uuden standardin mobiilille kommunikaatiolle ja uusi Retina-näyttömme on tarkin mobiililaitteessa koskaan ollut näyttö. Siinä teksti näyttää kuin se olisi painettu paperille. Olemme unelmoineet näistä molemmista läpimurroista vuosikymmeniä, laitteen esitellyt Applen johtaja Steve Jobs hehkutti tilaisuudessa.
Uusi iPhone 4 tulee myyntiin 24. kesäkuuta Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Japanissa. Suomeen puhelinta odotetaan heinäkuussa. Hinnat lähtevät Yhdysvalloissa operaattorisopimuksella 199 dollarista. Kesällä 3GS-mallista julkistetaan uusi 8GB-versio, jonka hinta on Yhdysvalloissa 99 dollaria. Uusi IOS4-ohjelmisto tulee ladattavaksi iTunesista 21. kesäkuuta iPhone ja iPod Touch -käyttäjille.
Useammallakin hitillään musiikkilistat valloittanut amerikkalainen poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, on ollut viime kuukausina otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisista syistä. Aiemmin tällä viikolla Ke$ha kertoi pukeneensa avustajansa penikseksi, ja nyt hän on paljastanut yksityiskohtia bileistään.
» Lue lisää
Supertähti Alicia Keys asteli taannoin alttarille pitkäaikaisen miesystävänsä Swizz Beatzin kanssa, ja hääjuhlien jälkeen pariskunta on viettänyt pääasiassa rauhallista perhe-elämää perheenlisäyksenkin merkeissä. Viime aikoina Alicia on aktivoitunut julkisuudessa.
» Lue lisää
Sisarusten väliset kiistat voivat saada alkunsa mistä tahansa ja joskus sisarusrakkaudestakin huolimatta riitapukarit voivat ajautua esimerkiksi käsirysyihin. Nyt erään amerikkalaisen miehen uutisoitiin puukottaneen veljeään suklaamuffinsin takia.
» Lue lisää
Realitykaunotar Audrina Patridgen rinnat ovat olleet viime aikoina Hollywoodin kohutuimmat. Muodottomat möhkäleet nimittäin aiheuttivat spekulaation epäonnistuneesta plastiikkakirurgisesta leikkauksesta. Viime aikoina Audrina on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt hänet on kuvattu lenkillä.
» Lue lisää
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
» Lue lisää
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
» Lue lisää
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää