Justin Bieber poltti kannabista isänsä kanssa – lentäjät käyttivät happinaamaria

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltoihin yksityiskoneellaan saapunut Justin Bieber otettiin viime kuussa kiinni Teterboron lentokentällä New Yorkissa. Myös hänen lentokoneensa otettiin tarkempiin tutkimuksiin, koska siellä tuoksui kannabikselta. Sittemmin tapauksesta on paljastunut surullista lisätietoa.

Justin Bieberin huumeongelmaa ei voida ohittaa pelkällä olankohautuksella, sillä lehtitietojen mukaan hän poltti pidätystä edeltäneellä lentomatkalla marijuanaa yhdessä isänsä kanssa. Lisäksi seurueessa oli ollut kymmenen muuta matkustajaa, ja kannabiksen käry oli ollut niin vahva, että lentokoneen pilotit olivat joutuneet käyttämään happinaamareita.

Lentohenkilökunta oli kieltänyt Bieberiä ja hänen seuruettaan polttamasta, sillä myös työntekijöillä oli vaara saada narkoottinen annos ainetta. He pelkäsivät, että eivät läpäisisi mahdollisia huumetestejä.

Popparin seurue oli käyttäytynyt sopimattomasti ja ylimielisesti lentohenkilökuntaa kohtaan, eikä lennolle osallistuneet stuertit tahdo enää työskennellä Bieberin kanssa. Lentokentällä tarkastettavaksi joutunut teinilaulaja oli myös käyttäytynyt tökerösti turvamiehineen, TMZ kertoo raporttien perusteella.