Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä mainoksia nähdään televisiossa erittäin harvoin. Nyt Yhdysvalloissa on aiheutunut kohua televisiomainoksesta, jossa lesbopari nähdään puhumassa seksiasioistaan.
Kyseessä on vuonna 1917 perustetun K-Y -yhtiön ensimmäinen televisiomainos. Siinä markkinoidaan Intense-liukuvoidetta myös naisparien tarpeisiin. Kaksinaismoralistisessa Yhdysvalloissa moni on pahoittanut mielensä, kun seksitarvikkeita markkinoidaan näkyvästi televisiossa.
Tuoreimmalla julkkisten Diili-tuotantokaudella kilpailijoille annettiin tehtävä, jossa heidän tuli suunnitella ja toteuttaa homoseksuaaleille suunnattu mainoskampanja. Viime vuonna Ranskassa aiheutti kohua McDonaldsin televisiomainoksessa nähty homomies. Televisio-ohjelmissa homohahmot ovat jo mukana vakiona, mutta mainonnassa trendi on vasta nousemassa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Nettivideot, Viihdeuutiset -osioistamme.