Haastattelussa Musta Barbaari

Haastattelut · Anna Poikkimäki

Helsingin Johto Cafe vilisee asiakkaita kiireisimpään ruuhka-aikaan. 22-vuotias James Nikander saapuu paikalle ajallaan ja hymyilee. Leveästi. Hän kertoo tulevansa suoraan salilta – kuinkas muuten.

Suurelle yleisölle treenattu nuori mies on Musta Barbaari. Räppäri, jonka sloganit kaikuvat tällä hetkellä jokaisen huulilla. Ei kipuu, ei hyötyy. Ei duunii, ei tuloksii. Still alive, nigga. Stadin revityimmäksi lakuksi julistautunut herra suorastaan asuu omien puheidensa mukaan Liikuntamyllyssä.

Maahanmuuttajien suosima kuntosali on sensaation syntysija. Siellä kuvattiin huhtikuussa ensimmäinen osa Mustan Barbaarin Taru Painojen Herrasta -videoblogia. Koko potti räjähti käsiin tosin vasta 20. elokuuta, kun räppäri julkaisi debyyttisinglensä Salil eka, salil vika.

Aksimin kanssa yhteistyössä toteutettu musiikkivideo on kerännyt jo 1,5 miljoonaa katsojaa YouTube-palvelussa. Barbaari vaikuttaa pysäyttämättömältä ilmiöltä, jossa on kyse muustakin kuin kohdalleen osuneista lyriikoista tai revityistä lihaksista. James on etnisten vähemmistöjen äänitorvi.

Hurja suosio vaatii tosin myös veronsa. Staran haastatteluun saapunut mies on juuri nyt onnellinen saadessaan eteensä salaattilautasen. Artisti myöntää elämänsä olevan tällä hetkellä varsin kiireistä.

– Väsyttää ihan sikana tehdä näitä haastatteluja. Nyt olen vähentänyt. Tämä on tällä viikolla kolmas tai neljäs haastattelu. Tein viimeksi Rumbaan tätä ennen, se oli sellainen punttisalitreenihaastattelu. Mä en edes pysy laskuissa. Niin, mikä se kysymys oli? Virnistelee Musta Barbaari Staralle.

– On tosi rasittavaa pistää kalenteriin ylös mitä on milloinkin, koska tulee tunne, että mua vedetään joka suuntaan. Tulee paljon puheluita, joissa sanotaan, että me halutaan tehdä susta haastattelu. Mun pitää sitoutua päivämäärään ja kellonaikaan. Enkä koskaan tiedä, mitä olen tehnyt edellisenä iltana…

Juhlimisen jälkeisestä krapulasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä liskot jättävät painajaisineen kehonrakennusta harrastavan urhon rauhaan. Suomen mustaksi Arnold Schwarzeneggeriksi pyrkivä Barbaari käyttää aikansa muuhun kuin ryypiskelyyn. Kaveripiiri tuntee Jamesin innokkaana pelimiehenä – mies hakkaa tuntitolkulla pelejä.

– Olen sellainen äijä, joka elää päivä kerrallaan. Olen valmis sitoutumaan keikkoihin viikonloppuisin, eikä silloin valvota tai pelata tietokonepelejä koko yötä. Mä en hankkinut sitä uutta GTA V -peliä, mutta asun kolmen ihmisen kanssa samassa taloudessa ja yksi niistä hankki sen.

– Muut pelaa sitä tosi paljon, mutta mun laji on FIFA-jalkapallopeli. Voin kyllä sanoa, että olen varmaan Helsingin paras siinä pelissä tällä hetkellä. Vaatimattomasti sanoen, näin se on. Arvioin asian itse, toteaa räppäri.

– Sitä on testattu siten, että ystävät ovat tulleet haastamaan. Hekin ovat kovia pelaajia ja viettävät tunteja sen pelin ääressä. Kun he tulevat mun luo, mä joudun opettamaan heille, miten sitä oikeasti pelataan.

”En ole käynyt treffeillä pitkään aikaan”

Taru Painojen herrasta -blogia on kuvattu tähän mennessä viisi osaa. Tekijätiimiin kuuluvat hypeman Iyouseyas ”Prinssi Yusuf” Belayneh ja toilailut kameralle tallentava Eino Manner. Kaikki lähti käyntiin kaverusten keskinäisestä huumorista.

– Me toteutetaan itseämme täysillä blogin kautta. Esitetään käsikirjoitettuja sketsejä ja tehdään esimerkiksi random-stuntteja. Kun Justin Bieber oli Kämp-hotellissa ja fanit kerääntyivät sen rakennuksen ympärille hengailemaan, menin sinne punnertamaan, muistelee Barbaari.

– Siinä vaiheessa mua ei tunnettu ja tuollaisia juttuja pystyi tekemään. Jos mä nyt menisin jonnekin tekemään jotain vastaavaa, niin jengi tietäisi heti, että nuo kuvaavat Taru Painojen Herrasta -videoblogia. Voisi sen silti tehdä, ja antaisi porukan ihmetellä ja naureskella vierestä.

Vielä tämän vuoden alussa kukaan ei ollut kuullut James Nikanderista ja hänen sketsiryhmästään mitään. Elämä oli yksinkertaista ilman julkisuuden valokeilaa. Siirtymä huomion keskipisteeksi on tapahtunut varsin nopeasti. Kumpi tuntuu luonnollisemmalta – taviksen vai julkkiksen positio?

– Totuushan on se, että molemmissa skeneissä on positiiviset ja negatiiviset asiat. Julkisuus tuo mahdollisuuksia, mutta se on myös jollain tapaa ahdistavaa. Jos esimerkiksi lähtisi kävelylle tytön kanssa ja yrittäisi pitää normaalit treffit ja olla kahdestaan rauhassa, siinä yksityisyys kärsisi. Nyt en kyllä ole käynyt treffeillä pitkään aikaan, James tähdentää heti perään.

– Mutta tuollaisissa tilanteissa tulisi julkisuuden negativiinen puoli vastaan. Pitää olla tarkka siitä, missä liikkuu ja kenen kanssa. Siinä mielessä on helppoa, että Seiskalla ei ole niin paljon kirjoitettavaa musta, kun en hirveämmin sekoile. Tupakkaa en polta lainkaan ja alkoholia otan vaan jonkin verran.

– Se ei ole tosin ikinä mikään lasillinen viiniä, vaan aina useampi. Punaviini on tosi hyvää. Sokerijuomia ja drinkkejä en juo ollenkaan, mutta viini ja kalja – mä en näe mitään pahaa kummassakaan! Julistaa Barbaari leveä hymy kasvoillaan.

Helsingissä syntynyt ja Vuosaaressa kasvanut mies on törmännyt jo varhain suomalaiseen juomiskulttuuriin, joka on jo käsite. Monelle Suomeen saapuvalle maahanmuuttajalle alkoholinkäyttö voi sen sijaan olla yllätys. Millaisia ajatuksia kansan tavat herättävät räppärissä?

– Mä en tiedä, se on vaikea kysymys. Tämä on Suomi. Se tuo tietenkin kulttuurille mielenkiintoa, että tyypit tekevät maassa maan tavalla. Kyllä mä sen siinä mielessä ymmärrän, että kansa on vähän vapaamielisempää. Suomalainen sisu oikeuttaa monia asioita, eikä ole väliä kuka katsoo. Välillä sitä on iljettävä katsoa, välillä taas huvittaa.

– Sehän on tilannekysymys. Vaikka kun on jotkut hullut suomalaisten voitonjuhlat, niin täällä osataan vetää se ihan omalla tyylillä. Ryyppääminen on kyllä jokseenkin huolestuttava kysymys siinä mielessä, että mitä kroppa sitten tosiasiassa kestää. Aika diippi kysymys.

– Kyllä sitä itsekin pari kertaa vuodessa tulee juotua enemmän. Pari viikkoa sitten oli veljen syntymäpäivät, ja siellä meni kuusi olutta. Ei se tosin ole koskaan sellaista, että joisin älyttömästi ja joutuisin olemaan krapulassa seuraavan päivän.

Kuulostaa järkevältä. Moni neitokainenkin varmasti arvostaa maanläheisellä elämänasenteella toimivaa tummaa komistusta. Stereotypioista ja ennakkoluuloista räppäävällä tähtilupauksella on selvät sävelet elämänsä naisen suhteen.

– Ei tarvitse olla mikään kuntointoilija, mutta kyllähän fysiikassa on aina tietty vetovoimaa. Booty on hyvä olla. Junk in the trunk. Rasvaa pitää olla oikeissa paikoissa, ei saa olla hirveän laiha. Pitää osata syödä kunnolla, kertoo räppäri.

– Kana pitää myös kypsentää oikein. Sen lihan pitää irrota luusta, kun sä imaiset kananpalan suuhun. Sun ei tarvitse kuin tunkea liha suuhun, ja vetää pelkkä luu ulos.

Onko kana siis Barbaarille afrodisiakki – sensuaalisten himojen herättäjä?

– On. Se on just sellainen. Sä teet kyllä tästä niin sun näkösen haastattelun. Sä sanot sen, mitä mä en itse uskalla sanoa. Mä ajattelen just noin, rap-tulokas repeilee salaattiannokseensa.

Yhteenvetona kuitenkin, että Mustaa Barbaaria ihastelevan naisen kokkaustaitojen tulee olla kohdallaan. Tämän miehen parisuhteessa naisilla on naisten hommat ja miehillä miesten.

– Sä sanoit sen niin kuin se on. Mä osaan itsekin kokata, mutta en halua kokata itse. Mä voin tuoda rahaa himaan, mutta samalla kun teen sen, haluan et siellä on valmiiksi katettu pöytä. Kana on siinä valmiina edessä ja vaikka pieni hierontatuokio ennen ruokailua – eiku sittenkin jälkeen… Siinä olisi vaimomatskua!

Takavuosina kotimaisiin televisiovastaanottimiin päätyi räppäri Flavor Flaven tähdittämä Vaimomatskua-realityohjelma, mikä tulee väistämättä mieleen. Haastattelu muuttuu luovaksi aivoriiheksi. Kuka muu olisi Suomen Flavor Flav kuin James Nikander – egoa deittiohjelmaan ainakin riittäisi.

– Sellainen ohjelma olisi kyllä ihan kiva. Varmaan aika moni muija lähtisi mukaan – siis kaikki. Mainitse toi lehdessä, niin se proggis lähtee käyntiin. Vaimomatskua Mustalle Barbaarille, huh huh. Mitä idiksiä! Jamesin silmät laajenevat odottamattomasta visiosta.

– Siihen tulis sellainen Top Chef -kohtaus, missä kaikille vaan ängettäisiin kana naaman eteen ja käskettäisiin kypsentää. Jokaisella olisi oma keittiöasema ja niitä olisi jotain 12 kappaletta. Sit naiset olisi ihan hiessä tekemässä sitä kanaa. Jotkut puhkeaisi kyyneliin, koska kaikki eivät vaan ole vaimomatskua.

Tämän konseptin kun saisi myytyä jollekin valtakunnallisista televisiokanavista. Barbaari nyökyttelee tyytyväisenä. Hänen itsevarmuudelleen ei tarvitse lähteä kaukaa hakemaan esikuvia.

Kuva: Eino Mannet
Kuva: Eino Mannet

”Haluan riistää asioilta loukkaavan arvon”

Kaikki sanottiin jo Salil eka, salil vika -kappaleessa, jossa James kohtaa joka yö unessaan 2Pacin. Edesmennyt raplegenda on vieläkin kovaa kamaa. Perusteluja kaivataan silti.

– Ensinnäkin, koska 2Pacin tarina on ihan älyttömän hieno. Se filosofia on myös off the chain. Hän on esimerkiksi kuvaillut itseään ruusuksi, joka tuli betonihalkeamasta. Lyriikat on inspiroivia. Ylipäätään flow, jolla mies räppää. Jätkällä on ihan killer combinationeita räpätessä.

– Lisäksi asenne oli omaa luokkaansa, se teki mitä halusi. Sitä ei kiinnostanut muiden mielipiteet. Se on tosi ihailtavaa. Se ei antanut kenenkään pompottaa, vaan oli oman elämänsä pomo. Olen itsekin kohdannut pompotusta. Koulussa muistan, että monesti ryhmätöissä mulla oli paras visio aiheesta, mutta kaikki eivät olleet siitä samaa mieltä ja sitten mua koitettiin vedellä naruista. Olen sellainen luonne, että haluan tehdä asiat, kuten itse haluan.

Palataan Salil eka, salil vika -musiikkivideoon. Musta Barbaari on saanut ruotia kyseistä kappaletta jokaisessa haastattelussaan kyllästymiseen asti. Kun räppärille antaa vapaan sanan, hän myöntää, ettei aavistanut singlen hurjaa breikkaamista etukäteen.

– Halusin, että niin käy, mutten voinut tietää sitä. Video on huumorilla tehty. Siinä käsitellään oikeasti vakavia asioita. Haluan riistää niiltä asioilta loukkaavan arvon.

Eräs tapetilla ollut asia on maahanmuuttajien usein kadulla kuulema neekeri-sana. Suomiräppäri Aksim riimittelee hittikappaleen kertosäkeistössä, että ”Musta Barbaari ei oo neekeri, vaan stadin revityin laku”. N-sana on siis kielletty, niinkö?

– Neekeri-sanaa ei voi käyttää. Kokeile sanoa, mä rupean varmaan itkemään. Porukka kutsuu meitä mustia neekereiksi, ja siinä sanassa on niin paljon historiaa. Tuolla neekeri-jutulla yritän viestittää sitä, että mustat eivät ole neekereitä. Ne voivat olla lakuja. Se on mun mielestä hauska juttu.

– Mun mielestä…Viittinkö mä sanoa näin… Se on hyvä, jos mä voin ottaa jonkun tosi painavan jutun pois teiltä ja antaa lievemmän vastineeksi. Jos mä otan neekerin pois ja annan teille oikeuden sanoa meitä vaikka mukaviksi lakuiksi. Silloin mä olen saavuttanut jotain.

– Otetaan iso taakka pois ja laitetaan päälle pienempi, jotta kaikki olisivat jotenkin tyytyväisiä. Meidän on helpompi olla ja te pystytte vielä jotenkin piikittelemään, Nikander nauraa tarttuvasti.

Piikittelystä puheenollen, kyllä musta velikin osaa huulenheiton. Kysymme Barbaarilta, millä nimellä hän hellittelisi valkoihoista ystäväänsä.

– Voin sanoa mun ystävää vaikka maitoveljeksi tai valkosipuliksi huumorilla. En tietenkään lähde kenellekään randomille sanomaan sellaista. Jos mustat ja valkoiset on samassa kaveripiirissä, siinä voi rakentua sellainen suhde, jossa on okei kutsua toista lempinimellä.

– Mut ei kukaan voi mennä sanomaan tuollaisia asioita ihmiselle, jota ei tunne. Se on sama, kuin sanoisit tuntematonta tukevahkoa ihmistä läskiksi. Siinä on tietty törkeysraja. Oikea henkilö, oikea aika, rakkaudella sanottuna, kiteyttää räppäri.

Suomi on muuttunut suvaitsevaisemmaksi sitten 2000-luvun puolivälin, vaikka Barbaarilla on edelleen töitä keskustelun herättäjänä. Rasismi oli Jamesin mukaan voimakkaampaa kasvuvuosina.

– Rasistiset kohtaamiset ja vastoinkäymiset ovat nyt olleet aika minimillä. Kun olin teini, niitä skinikohtaamisia tuli aika paljon. Silloin mulla ei ollut lainkaan lihaksia. Pelasin futista laitahyökkääjänä, mulla oli nopeat jalat. Oli pakko olla. Olen vieläkin nopea, vaikka painoa on tullut lisää.

– Teininä tuollaisia tilanteita tuli usein, koska me pyörittiin porukalla usein väärillä alueilla. Porukassa oli maahanmuuttajia ja suomalaisia yhdessä veljinä. Seura tekee kaltaisekseen, ja suomalaisistakin tuli ajan kuluessa tosi äänekkäitä. Kaveriporukalla dissattiin toisiamme kovaäänisesti vaikka jossain bussissa, ja se oli virhe.

– Teinit on nytkin tuollaisia, mutta silloin meidän käytös herätti kansassa rasistisia tuntemuksia. Oma verbaalinen sanasto kehittyi kohtaamisissa. Väkivaltatilanteita ei tullut, mutta tunteita me osattiin ilmaista aika hyvin. Tottakai me otettiin rotukortti silloinkin esiin – se oli kyllä hauskaa.

– Meidän porukassa jengi pukeutui sekalaisesti. Osa oli hoppareita, osa fruittareita, osa alkuaikojen hipstereitä. Me ei syrjitty ketään. Suomalaiset ystävät saivat usein kuulla ihmisiltä, että miksi he yrittävät olla hiphoppareita ja matkia mustia. Se oli hassua. Harvoin silti mietin näitä menneitä juttuja nykyään, kun elämässä tapahtuu tällä hetkellä niin paljon.

”Tarvitsemme tukea elääksemme”

Hiphop-kulttuurin ensimainingit rantautuivat aikoinaan 1980-luvulla Suomeen, ja tulloin vaikutteiden hakeminen amerikkalaisesta mustien rap-skenestä oli selvä asia. Musta Barbaari on kuitenkin ensimmäisiä tummaihoisia kaupallisella kentällä huomiota herättäneitä räppäreitä. Ja nyt on vuosi 2013.

– Onhan esimerkiksi myös Juno, mutta se ei ole niin paljon rodun kanssa esillä. Rotu on osasyy, miksi tulin niin nopeasti esille. Siinä käytettiin voimaa ja sananvapautta ja käsiteltiin sitä asiaa, josta ei aikaisemmin uskallettu puhua. Me pelattiin vaan kortit niin hyvin, mikä on johtanut tähän tilanteeseen, jossa nyt olen, pohtii Nikander.

– Silloin, kun tehtiin Taru painojen herrasta -videoblogia, me haluttiin koko ajan tuoda jotain uutta esille huumorilla. Haluttiin rikkoa ennakkoluuloja siten, että myönnetään ne. Vaikka oikeasti nuo asiat eivät olekaan totta. Otetaan esimerkiksi tuo toimeentulotukijuttu.

Hittikappaleessa Barbaari riimittelee ”Mä käyn sossus enkä puurra hies, mul on jo vaikein duuni Suomes, mä oon musta mies”. Samanlaista läpänheittoä nähdään videoblogilla. Ironiset, provosoivat sanat on suurimmaksi osaksi ymmärretty huumorina. Jonkun tämäkin ennakkoluulo piti tuoda julki.

– Siitä tulee se ironia, koska kukaan ei ole koskaan aikaisemmin sanonut noin. Me etniset vähemmistöt saamme kuulla dissausta siitä, että käytämme vain toimeentulotukea hyväksemme. Heitettiin siitä läppää, ja myönnettiin asia, kertoo Barbaari, ja vakavoituu sitten.

– Asiahan on niin, että tarvitsemme tukea elääksemme, mutta se ei tarkoita sitä, ettemmekö etsisi töitä. Niitä on vähän vaikeampi saada kielimuurin takia. Kielen opiskeluun menee vuosia. Siinä ajassa pitää hyödyntää tukia, jotta pärjää. Tilanne on hyvä, kun pystyt sujuvasti puhumaan Suomea, ja joku työnantaja kykenee katsomaan sua ennakkoluulottomasti.

– Mä muistan niin monta tapausta, jossa asia on ollut toinen. Mun somalialainen kaveri esimerkiksi etsi joskus kipeästi duunia ja hän soitti noin viisikymmentä mestaa läpi. Hän puhuu tosi hyvää suomea. Frendi sai vinkin suomalaiselta ystävältä ja soitti erääseen mestaan, jossa oli työnhaku päällä.

– Keskustelu eteni hyvin, kunnes työnantaja kuuli sen nimen. Abdirahman jotain. Työnantaja pyysi lähettämään CV:n sähköpostitse, ja kaveri teki sen. Eikä työnpaikasta kuulunut koskaan enää mitään. Muut olivat saaneet heti kutsun tulla paikan päälle haastatteluun. Mahdollisuuksia annetaan meille maahanmuuttajille, pakolaisille, mustille, vähemmistöille, hieman vähemmän kuin muille.

– Uskaltaisin väittää, että se on isoin syy sille, miksi maahanmuuttajien toimeentulotukiprosentti on niin iso. Kuka tahansa työnantaja voisi tulla Itä-Helsinkiin kysymään työttömiltä maahanmuuttajilta, että haluaisiko ne varastotyöhön. Kaikki sanoisi joo! Ja ne paiskii töitä.

Barbaari tietää, mistä puhuu. Hänellä on jatkuvasti monta rautaa tulessa. Taannoin hän kävi samanaikaisesti koulua, treenaili tosissaan salilla ja rahoitti elämäntyylinsä hanttihommilla.

– Olen opiskellut ja tehnyt töitä samanaikaisesti. Mun opinnot venyivät tosi paljon. Olin merkonomikoulussa ja lukiossa samaan aikaan. Kun asuin yksin, niin mun piti samalla käydä töissä rahaa tienatakseni. Samalla oli kehonrakennusjuttu. Elämä piti suunnitella siten, että kaikkeen riitti aikaa.

– En voinut keskittyä pelkästään opiskeluun tai työhön, mun piti saada toteuttaa itseäni salilla. Salitreeniin kuuluu se, että sä ruokit itseäsi hyvin ja syöt tarpeeksi. Siihen palaa sairaasti rahaa. Olen pelannut koko elämäni jalkapalloa ja urheillut jossain muodossa. Polvivamman jälkeen oli pakko mennä salille.

Lupaava jalkapalloura katkesi teini-iässä loukkaantumiseen. Tilalle löytyi kehonrakennus, tosi urhojen laji. Barbaari pyrkii menestymään Miesten atleettinen fysiikka -sarjassa, jossa tänä vuonna voiton nappasi toinen räppäri, Skandaali.

– Mä haastan Skandaalin virallisesti. Tein sen jo Bassoradiossa ja haluan, että se tulee tähänkin lehteen. Skandaali, sä olet pulassa! Sanotaan sille näin, että sun on pakko vastata tähän haasteeseen tai muuten olet nyhverö puppelipoika, aloittaa James kasvot leveässä hymyssä.

– Mä ajattelin, että sä olet tosi mies, koska sä osaat treenata. Mä laitoin viestin Basson kautta, sä et vastannut mitään. Nyt mä laitan viestin Staran kautta, mä vaadin vastauksen. Heitä jotain takaisin! Don’t leave me hangin’. Me tehdään tästä iso juttu, joka edesauttaa Suomen fitness-skeneä. Älä pelkää mustaa miestä! Mä tiedän, että sä pelkäät, ja sul on syytä pelätä.

James suuntaa kisoihin ensi vuonna. Edessä on vielä yksitoista kuukautta tiivistä treeniä – ja kenties vielä lihasten kasvattamista?

– Ei ne kasva isoksi. Se on sellainen rantakunto-kategoria. Siinä katsotaan lihaksia, että ne ovat sopusuhtaiset. Sitä kutsutaan miesten bikiniksi, mikä on musta tosi tyhmä nimi, kertoo räppäri.

Mieleen tulee kuva Mustasta Barbaarista bikiniasussa.

– Et tule ikinä näkemään sitä näkyä. Bikineihin tulee ylä- ja alaosa – en suostuisi mistään hinnasta. En myöskään mene solariumiin. Mun ei tarvi, mulla on tällainen kenttäetu, taputtaa mies ruskeaa nahkaansa.

Kuva: Eino Mannet
Kuva: Eino Mannet

”Haluan olla Suomen musta Arnold Schwarzenegger”

Salaman lailla koko kansan tietoisuuteen noussut Musta Barbaari on kiinnostava hahmo, sillä hänen viehätysvoimansa ei rajoitu pelkästään musiikkiin. Miehen Facebook-faniryhmässä on lähes 40.000 fania. Hänen fanikseen on tunnustautunut Twitterissä jopa Alexander Stubb.

Helsingin Sanomat kiirehti vastikään tekemään miehestä haastattelun. Salil eka, salil vika -hitin miljoonalukemien lisäksi Taru Painojen Herrasta -videoblogi on kerännyt YouTube-palvelussa keskimäärin yli satatuhatta katsojaa. Ilmiö velloo kiivaimmillaan, eikä mies ole vasta kuin esitellyt itsensä.

– On niin paljon, mitä voin vielä tehdä ja miten voin toteuttaa itseäni. Mun unelmat ovat tällä hetkellä vähän muuttuneet. Yksi on olla Suomen musta Arnold Schwarzenegger. Mä haluan, että Liikuntamyllyyn tulee mun pronssipatsas, kun olen voittanut ensimmäiset kisat.

– Se patsas valetaan mun parhaasta flexausposesta sieltä kilpailuista ja asetetaan kuntokeskuksen eteen. Sitten haluan olla ensimmäinen musta mies kuussa – joku vois sponsoroida mun matkan sinne, luettelee James pilke silmäkulmassa.

Vähän kaivelemalla löytyvät myös vakavammat aiheet.

– Haluan tehdä jotain painavaa koko kansalle ja tuoda terveellistä elämäntapaa esille sekä tehdä rasisminvastaista työtä. Ennakkoluuloja on niin paljon, että haluan purkaa niitä ja tehdä jotain historiallista kaikkien hyväksi.

Nikander ei suostu kertomaan, onko sooloalbumi työn alla. Vaikka Tupac Shakur onkin miehen suurin idoli ja vaikutteiden runsaudensarvi, inspiroituu hän myös suomiräpistä. Musta Barbaari arvostaa omien sanojensa mukaan esimerkiksi Ruudolfia, Sini Sabotagea, JVG:tä ja Mäk Gälistä.

– Jos mä joudun valitsemaan, ketä kuuntelen suomiräpissä eniten, se on Ruudolf. Se osaa ilmaista itseään niin hyvin huumorilla. Ja silti, jos se haluaa sanoa jotain vakavaa niin se tekee sen. Hänkin on sellainen tyyppi, joka tekee mitä haluaa. Lisäksi mies tuottaa itse suurimmaksi osaksi omat biittinsä.

Räppikliseet eivät ole Barbaarin mukaan hänen juttunsa. Nopeat luksusautot, bling bling -releet ja peppua heiluttavat neidot voisivat päätyä Nikanderin tuotoksiin vain parodiamielessä. Hänen mielestään tärkeintä on räpätä itseä lähellä olevista aiheista.

– Tärkeää on se, mikä oikeasti kuuluu mun elämään. Mulla on ollut vaikea lapsuus ja olen kasvanut ilman isää. Mä pystyisin räppäämään siitä. Tuolla on paljon nuoria, jotka ovat kasvaneet ilman isää, ja mun musiikki voisi tavoittaa heidät. Haluaisin myös tehdä niin. Mä en kylläkään ole sanomassa, että multa olisi tulossa mitään tuollaisia biisejä.

– Haluan räpätä omista kokemuksista ja siitä, mikä on mulle ajankohtaista. Tuoda asioita esille nuorille, jotka on käyneet samanlaista läpi. Mun mutsi teki tosi hyvää duunia mun kanssa. Se ei kuitenkaan ollut helppoa sille tai meille. Olin kolmevuotias, kun vanhemmat erosivat.

– Pystyisihän isän kanssa tekemään vaikka mitä, joten oli se rankkaa. Mun lapsuudessa olen jäänyt tietyistä asioista paitsi, koska mulla ei ole ollut maskuliinista roolimallia. Afrikkalainen kulttuuri on kuitenkin todella vahva ja naiset tekevät kovasti duunia. Kokemus on rakentanut musta sellaisen kuin olen, tuonut sisäistä voimaa.

Tällä hetkellä tansanialais-suomalaisella Mustalla Barbaarilla riittää kysyntää, joten mies keikkailee ahkerasti. Hän kertoo kiusaavansa usein tyttöjä ottamalla lavalla paidan pois.

– Otan paidan pois, ja ne kirkuu täysillä. Sitten laitan sen päälle. Pian se pyydetään taas ottamaan pois. Tuolloin sanon niille, että sori beibe, tsäänssit meni jo, kertoo mies.

– Välillä heitän paidan yleisöön – siis silloin kun tiedän, että mulla on ylimääräinen paita mukana. Yleensä ihailijat odottaa sitä, että heittäisin sen yleisölle. Joskus hetki vie sut mukanaan ja tajuat vasta siinä vaiheessa, kun oot heittänyt, että sulla ei olekaan varapaitaa mukana.

– Kerran niin kävi, ja kyselin takahuoneessa kaikilta, että olisiko niillä ylimääräistä paitaa mulle. Mut virheistä oppii. Usein olen liekeissä räpätessäni heittänyt paidan ovelasti taakseni. Pitäisi ottaa keikkaraideriin paita, jonka voin heittää yleisölle. Se olisi hyvä idis, taidan toteuttaa sen. Siitä voi tulla sellainen Barbaarin oma legenda.

On menestyksellä kuitenkin selkeä vaikutuksensa arkielämään. Nikander tunnistetaan kaupungilla liikkuessa. Treenillekin pitää varata aika, jolloin Liikuntamylly ei pursua väkeä.

– Lounasaikaan on hyvä käydä salilla, koska silloin on vähemmän faneja, ja saa treenin tehtyä kunnolla. Mut kaikki fanikohtaamiset on tähän mennessä olleet tosi hauskoja ja mielenkiintoisia. Poikafaneja on enemmän ja siinä korostuu fitness-juttu. He haluavat lihaksia ja olla kuten Barbaari. Jätkät haluavat tietää, että paljonko mä nostan penkistä.

– En kuitenkaan kerro, se pysyy legendana. Barbaari on kiinnostavampi hahmo, kun porukka ei tiedä siitä niin paljon. Kun haluan olla rauhassa, laitan lippiksen kulmakarvojen alapuolelle ja kiristän hupparin kiinni niin, että näytän South Parkin Kennyltä. Sitten olen vaan omissa oloissani.

– Välillä mietin, että miksi edes haluaisin olla piilossa, kun fanit antavat rakkautta. Fanit piristävät mun elämää varsinkin, jos mulla on huono päivä. Nyt kun tulin tänne kolme viisitoistavuotiasta tyttöä halusi yhteiskuvaan ja kehui mua ihanaksi. Pitää munkin antaa rakkautta takaisin. Se on sitä parasta. Maailmassa on lempeä ja lämpöä, kiteyttää Musta Barbaari Staralle haastattelun päätteeksi.

Anna Poikkimäki

Uusimmat