Erilaisten marjojen positiivisista terveysvaikutuksista on tiedetty jo pitkään, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan niistä saattaisi olla apua jopa syövän hoidossa. Marjojen luontaisista väriaineista paljastui yllättävä piirre.
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan marjojen väriaineet, antosyaanit, lisäävät sirtuiini 6 -entsyymin aktiivisuutta syöpäsoluissa. Sirtuiinit säätelevät solujen toimintaa vaikuttamalla niiden viestintäreitteihin.
Ikääntyessä sirtuiinien toiminta muuttuu, joka puolestaan johtaa monien saurauksen syntymiseen. Tutkimuksessa mustikan, mustaherkun ja puolukan sisältämän syanidin huomattiin lisäävän SIRT6-entsyymin määrää paksusuolen syöpäsoluissa. Se taas vaikuttaa syövän kehitykseen.
Itä-Suomen yliopiston tiedotteen mukaan tutkimus antaia uusia lähtökohtia SIRT6-entsyymin toimintaa säätelevien lääkkeiden kehittämielle. Tutkimustulokset julkaistiin Scientific Reports -tiedejulkaisussa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten marjat, syöpä, tutkimus tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys, Viihdeuutiset -osioistamme.