Pitkän ajan ennuste! Luvassa tavanomaista lämpimämpi kesä

Sääennusteita tarjoava The Weather Company on laatinut Eurooppaan pitkän ajan ennusteen ensi kesän säähän liittyen. Yhtiön mukaan viime kesän superhelteet toistuvat monin paikoin ainakin Etelä-Euroopassa.

------

Tämän vuoden kesä on Weather Companyn laatiman raportin mukaan tavanomaista lämpimämpi viime vuoden tapaan koko Euroopassa. Poikkeuksena ovat kuitenkin runsaat sateet, joita on ennusteen mukaan myös Skandinaviassa kesä- ja heinäkuussa. Ennusteen mukaan Skandinaviassa on kesäkuussa tavallista viileämpi sää, mutta ilmatila lämpenee heinäkuussa, Reuters ynnää.

IBM:n omistaman sääyhtiön mukaan toukokuu kääntyy takatalven jälkeen vielä lämpimäksi ja kuivaksi. Ennusteen mukaan Etelä-Euroopassa voidaan päästä jälleen ennätyksellisen korkeisiin lämpötiloihin esimerkiksi Espanjan ja Portugalin alueella. Viime kesä muistetaan myös Suomessa viikkotolkulla jatkuneesta hellejaksosta.