Nainen soitti poliisille – epäili metamfetamiininsa laatua

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Tavallisella aivokapasiteetilla varustettu ihminen ei välttämättä kysyisi poliisilta apua huumausaineidensa laadun tarkastamiseen. Toisaalta kannataa muistaa, että kaikki narkomaanit eivät edusta älyllisiltä lahjoiltaan maailman kansan kärkipäätä.

Yhdysvaltojen Alabamassa asuva Jennifer Colyne Hall edustaa ihmisryhmää, jonka hoksottimet eivät kaiketi käy ihan täysillä. Hän soitti paikalliselle poliisiasemalle, koska epäili metamfetamiininsa olevan epäpuhdasta. Paikalle meni poliiseja tarkastamaan asiaa.

The Smoking Gunin mukaan 48-vuotias nainen oli ojentanut poliiseille Toneyn kaupungissa sijaitsevassa kodissaan läpinäkyvän muovipussin, jossa oli ollut huumeita. Pussi oli piilotettu vauvojen puhdistusliinojen rasiaan. Samalla nainen oli sanonut poliiseille, että halusi huumeet testattavaksi niiden laadun vuoksi.

Huumausaine osoittautui testeissä metamfetamiiniksi. Hall pidätettiin huumausaineiden hallussapidosta ja toimitettiin vankilaan. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmiset haluavat poliisien testaavan huumeiden puhtautta.