Luontokuvaaja ikuisti yllättävän hetken ruokakaupassa – karhu juoksi käytävällä

Luontokuvaaja päätyi ikuistamaan luontokappaleen videolle yllättävässä paikassa. Hän vahingossa todistaneeksi karhun vierailua ruokakaupassa. Erikoinen tilanne tapahtui 29. syyskuuta Yhdysvalloissa, Arizonan osavaltiossa.

------

Charlie Alolkoy oli viettänyt aamupäivän Catalinan kansallispuistossa. Valokuvaajan harmiksi hän ei ollut onnistunut kuvaamaan eläimiä metsän keskellä. Hieman yllättäen hänellä oli parempi tuuri Fry-ruokakaupassa.

– Kuulin jonkun huutavan: ”Hei, kaupassa on karhu”. En uskonut ensin korviani, Alolkoy kuvaili KOLD-TV-uutismedialle.

Kaupassa kuitenkin todella oli karhu. Alolkoy kuvasi videon, jossa villieläin juoksee ruokakaupan hyllyjen välissä. Kaupasta läheiseen kahvilaan paennut karhu otettiin kiinni viranomaisten toimesta, eikä kukaan loukkaantunut yllättävän tilanteen aikana.

– Mustakarhut pelkäävät ihmisiä ja haluavat pois ihmisten läheisyydestä. Uskon karhun olleen peloissaan ruokakaupassa ja halunneen vain pakoon, Arizon Game and Fish -viranomaistahon Mark Freiberg kertoi julkaisulle.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.