Joulurauha julistettu – presidentti Stubb teki historiaa yleisössä

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomeen julistettiin hetki sitten virallinen joulurauha, kun Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen luki julistuksen pergamenttikääröstä perinteiseen tapaan. Paikalle oli tuttuun tapaan saapunut runsaasti ihmisiä seuraamaan tilaisuutta. Paikalla oli arviolta noin 20 000 ihmistä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Tällä kertaa myös tasavallan presidentti Alexander Stubb oli seuraamassa tilaisuutta yhdessä perheensä kanssa. Presidentti seurasi julistuksen antamista muun yleisön joukosta, mitä monet paikalla olleet pitivät osoituksena siitä, että presidentti haluaa olla kuin yksi muista.

Presidentti ensi kertaa yleisössä

Tämän hetken tietojen mukaan tasavallan presidentti ei ole aiemmin ollut mukana joulurauhan julistuksessa. Presidentti viettää parhaillaan perhejoulua Naantalissa. Sieltä oli kätevä saapua Turun vanhalle suurtorille, jonka laidalla sijaitsevan kuuluisan Brinkkalan talon parvekkeelta joulurauha julistettiin.

Eilen presidentti vieraili vähävaraisten joulussa niin ikään Turussa.

Turussa joulurauhan julistus on jo 700 vuotta vanha perinne, mutta Brinkkalan talosta se on julistettu vasta vuodesta 1886 lähtien. Talon alakerrassa toimi vuosina 1830-1985 Turun poliisiasema, jonka ansiosta rakennus säilyi purkamiselta.

Joulurauhaa on julistettu Turussa 1300-luvulta lähtien. Nykyisin joulurauha julistetaan lisäksi muutamissa muissakin kaupungeissa, mutta Turun perinteinen tilaisuus televisioidaan ja sitä pidetään pitkän historiansa ansiosta maan virallisena joulurauhan julistuksena. Esimerkiksi Tampereella joulurauha julistettiin tänä vuonna Pyynikin näkötornista käsin.

Turun joulurauhan julistuksen voi katsoa videona Yleisradion verkkopalvelusta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.